Suomalaiset yleisurheilutähdet joutuivat ”karmeaan” paikkaan ulkomailla

Prahan kansainväliset yleisurheilukisat jouduttiin käymään läpi melkoisissa olosuhteissa. Suomalaisista Eveliina Määttänen ja Elina Lampela onnistuivat toki kivasti.
Määttänen taisteli 800 metrin kisassa kakkoseksi tuloksella 2.01,97. Hän pääsi hurjista olosuhteista huolimatta erittäin lähelle omaa ennätystään.
– Tuntui, että olisin ollut uimakisoissa. Ennen kisaa kaikki juoksijat näyttivät vain ajattelevan sadetta ja koleutta, Määttänen totesi SUL:n tiedotteella.
– Olosuhteisiin nähden hyvä kisa, ja olen itsekin tyytyväinen. Juoksin suunnitelmien mukaan ja olin mukana kärkiryhmässä. Saksan Kolbergin hyvä veto toisella kierroksella takasi hyvät ajat. Nyt vain odottelen hyvää kilpailua ja hyviä olosuhteita, joiden avulla ennätykseni menisi rikki. Ehkäpä jo Turun Paavo Nurmi Gamesissa, Määttänen summasi.
Seiväshyppääjä Elina Lampela taas avasi kautensa voitolla ja tuloksella 430. Lampela käytti sateessa 12 askeleen vauhtia.
– Kun keli oli tuollainen, päätin verryttelyssä, että hyppään 12 askeleella. Siinä oli vähän hakemista etäisyyksien kanssa, mutta olen tyytyväinen, että sain tehtyä yrityksiä 440:stä. En ole hirveästi kisoja 12 askeleella hypännyt, joten se ei ollut niin tuttuja, että mikä seiväs missäkin korkeudessa on hyvä.
– Keli oli kyllä aika karmea. En muista, että olisin aiemmin hypännyt tuollaisessa säässä. Siinä alkoi tulla kylmä, kun kaikki vaatteet kastuivat, eikä ollut pukea mitään lämmitä päälle, kommentoi Lampela SUL:n tiedotteella.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nyt saatiin ikävä paljastus Emil Ruusuvuoresta
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Aikapommi tikittää – Johannes Kläbon raju temppu vuoti julkisuuteen
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Kaisa Mäkäräinen ilahdutti harvinaisella rantakuvalla – myönsi toivovansa yhtä asiaa
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Nyt se on virallista – hiihtotähdet rakastuivat
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Suomalainen maailmanmestari tiputti shokkiuutisen – päävalmentajalta suoraa tekstiä Ylelle
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa
- Uusi käänne: Jelena Isinbajevan temppu paljastui – Venäjällä repesi raivo