Maria Huntington ilmoitti viime viikolla keskeyttävänsä yleisurheilu-uransa. Seitsenottelijan tilanne on puhuttanut paljon asiantuntijoiden ja fanien keskuudessa.

Yle nosti omassa jutussaan esille Huntingtonin saaman apurahan. Juttu oli otsikoitu: Maria Huntington keskeytti uransa, apurahaa antava ministeriö odottaa häneltä lisätietoa – ”Vertautuu lopettamiseen”.

Artikkelissa nostettiin esille, että Huntingtonille myönnettiin alkuvuodesta kesälajien apurahanjaossa 10 000 euroa, jota maksetaan 833 euroa kuukaudessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola teki Ylelle selväksi, että Huntingtonin ilmoitus tarkoittaa heidän silmissään lopettamista.

– Huntingtonin tekemä ilmoitus vertautuu ministeriön silmissä lopettamiseen, ja käytäntö on periaatteessa sama kuin lopettavan urheilijan kohdalla, vahvisti Niemi-Nikkola Ylelle.

Huntington ei Ylen jutusta pitänyt. Hän lateli selvää tekstiä sosiaalisen median puolella.

– Harvoin jaksan puuttua mihinkään lehtijuttuihin, mutta aina ei tarvitse kaikkea sietää. Tein ilmoituksen tauon ottamisesta torstaina ja perjantaina iltapäivällä/illalla puhuin liiton kanssa. Viikonloppu oli tässä välissä ja tänään oon ollut kirjaimellisesti koko päivän menossa. Ei ole ollut yksinkertaisesti edes sopivaa hetkeä hoitaa tätä asiaa. Kuitenkin huolella tällainenkin asia kuuluisi hoitaa. En ole edes saanut mitään selkeää ohjeistusta siitä, miten tämä asia pitäisi hoitaa.

– En missään nimessä ole olettanut, että apurahan maksu jatkuisi loppuvuoteen. Ei tietenkään, ihan päivänselvä juttu. Juuri äsken puhuin erään olympiakomiteassa olevan ihmisen kanssa, joka kertoi ettei näillä asioilla todellakaan ole yleensä kiire. (Ihminen, joka on itse asiassa hoitanut parikin apurahan keskeyttämisasiaa).

Huntington teki selväksi näkemyksen jutun tarkoitusperistä ja kertoi vielä aiemmista apurahaan liittyvistä asioistaan.

– Tässä tapauksessa (Ylen juttu) oli kyse vain ja ainoastaan klikkien keräämisestä. Kaiken huippu tässä asiassahan on se, että kieltäydyin viime syksynä apurahan hakemisesta. Ilmoitin liitolle ja Olympiakomitealle, etten hae apurahaa. En kokenut tarvitsevani sitä ja halusin, että muut nuoret saisivat sen.

– Kolmeen kertaan mulle soiteltiin tämän päätöksen jälkeen että ”kyllä mun pitää hakea apurahaa”. Lopulta tämän painostuksen jälkeen päätin sitten hakea apurahaa. Toiselle yleisurheilijalle tehtiin ihan sama juttu. Päätin olla rehellinen tilanteestani. Tässä näyttää olevan kiitos siitä, että yrittää olla avoin eikä pitää ketään pimennossa, päätti Huntington.