Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja

Maajoukkuehiihtäjä Krista Pärmäkoski on harjoitellut viime viikot Yhdysvalloissa yhdessä Riitta-Liisa Roposen kanssa.
Pärmäkoski on jakanut paljon päivityksiä hurjista harjoituksistaan. Kaksikko on toki ehtinyt ottaa hieman myös lepoa.
Upeaa uraansa ainakin ensi kauden jatkava Pärmäkoski päivitteli hiljattain tuntojaan Instagramissa.
– Kaksi viikkoa nautittu treeniolosuhteista täällä Midwayssä. 2,5 viikkoa vielä jäljellä. Oon edelleen yhtä hymyä koko ajan. Tällä tokalla viikolla aamut on olleet jo viileitä, joten syksy tekee tuloaan myös täällä. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) aamulla on ollut vain muutama lämpöaste treeniin lähtiessä, mutta on lämmennyt edelleen iltapäiviksi yli 20 asteen.
– Lepopäivinä ollaan suunnattu Salt Lake Cityyn shoppaileen ja herkuttelemaan. Leiri on siis tarjonnut just sitä, mitä lähdin täältä hakemaan, viestitti Pärmäkoski.
Fanit arvioivat, että Pärmäkoski oli tehnyt pienen muutoksen ulkonäköönsä. Kampaus sai kehuja tutuilta ja tuntemattomilta.
– Ihana uusi look, hehkutti yksi.
– Hienoa Krista, ja olet tainut vaihtaa kampaustakin, huomioi toinen.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Kamerat tallensivat rivon näyn – näin suomalaishiihtäjä kommentoi Rukalla
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana
- Suorassa lähetyksessä ladattiin käsittämätön väite Janne Ahosesta
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Kerttu Niskasen romahti – karu herätys todellisuuteen: ”Tulevaisuus näyttää synkältä”
- Sami Jauhojärvi käänsi takkinsa Suomen hiihtotähden suhteen, haukkui tämän miehen pystyyn: ”Hyytyi täysin”
- Johannes Kläbo täysin hukassa – veti nopeasti johtopäätöksensä Suomessa
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla