Puhuiko Wilma Murto palturia? – IL: Asiantuntija ei niellyt tätä

Seiväshyppääjä Wilma Murrosta ei ollut lauantaina haastamaan muita maailman kärkinaisia Timanttiliigan finaalikilpailussa Eugenessa.
Murto jäi vaisuun tulokseen 471. Se toi neljännen sijan.
Eugene sijaitsee USA:n länsirannikolla. Aikaero Suomeen on peräti kymmenen tuntia. Murto saapui pelipaikalle vasta torstaina. Asia herätti paljon kysymyksiä lauantain alla.
MM-pronssimitali vakuutti itse kisan jälkeen haastattelussa, että jetlag ei vaikuttanut häneen. Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare oli näkevinään jotain muuta.
– Murto sanoi haastattelussa, ettei jetlag iskenyt. Minusta hän oli pikkasen väsynyt lopussa, Bryggare paalutti lltalehdelle.
– Homma vähän hajosi viimeisessä korkeudessa. Ei hän hypännyt niillä putkilla, joilla yritti Budapestissa korkeutta 490, eikä hän muutenkaan ollut ihan samaa tasoa kuin MM-kisoissa, kuittasi aiturilegenda naisen kisasuoritukset.
Bryggare muistutti toki IL:ssä, että Murron kausi on ollut plusmerkkinen.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Rukan onnistujalta Jasmi Joensuulta loistava tieto – ”Erittäin iloisia uutisia”
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Ei mahdu kalloon – IL:lle suoraa tekstiä Kerttu Niskasen touhusta
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Rukan onnistujalta Jasmi Joensuulta loistava tieto – ”Erittäin iloisia uutisia”
- Rukalla rämpinyt Perttu Hyvärinen latasi suoran viestin toiselle suomalaishiihtäjälle
- Oho: Suomalaisen hiihtotähden intiimiasioista revittiin otsikoita Venäjällä