Wilma Murron kausi ei ole vielä ohi. Hän kilpailee lauantaina Timanttiliigan finaalissa Eugenessa.

Seiväshyppääjällä on takana onnistunut kausi. Murto on voittanut Timanttiliigan kisan Lontoossa ja ottanut MM-pronssia Budapestista.

EM-kultaa viime vuonna voittanut Murto kertoi hiljattain tilanteestaan Expressenin haastattelussa. Hän teki selväksi, että motivaatiota riittää.

– Olen tyytyväinen saavutuksiini, mutta minulla on myös edelleen nälkää, sanoi salolainen lehdelle.

Murto ei pystynyt MM-finaalissa lopulta haastamaan USA:n Katie Moonia ja Australian Nina Kennedyä. He jakoivat voiton ylittämällä 490. Murto tippui pelistä korkeudessa 485.

Murto paljasti ruotsalaislehdelle, että Moonin valmentaja lähestyi naista finaalin jälkeen. Viesti oli selvä.

– Moonin valmentaja tuli luokseni myöhemmin, osoitti minua ja sanoi: ”Olit vaarallinen tänään.” Tunsin samoin. Siksi oli pieni pettymys, että en pystynyt taistelemaan paremmin kullasta.

Murrolta kysyttiin myös Pariisiin olympialaisista.

– Silloin tarkoitukseni on olla vaarallinen, viestitti Murto.