Wilma Murto on lauantaiana tulessa Timanttiliigan finaalissa Eugenessa. Mukana on viisi muuta seiväsnaista.

Murrolla on jo takana hieno kausi. Sen kruunu on toistaiseksi ollut MM-pronssi. Hän on myös esimerkiksi voittanut Timanttiliigan osakilpailun Lontoossa.

Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare arvioi Murron taistelevan kärkisijoista. Hän hämmästeli kuitenkin osittain naisen toimintaa.

Murto matkusti nimittäin Eugeneen, joka sijaitsee USA:n länsirannikolla (aikaero Suomeen kymmenen tuntia), vasta torstaina.

– Se vähän vihjaisi siihen, ettei sinne ennätystä lähdetä hyppimään, latasi Bryggare Iltalehdelle.

– Kymmenen tunnin aikaero on todella ikävä, joten paikalla kannattaisi olla viikkoa ennen kisaa. Toki on sanottu, että tuollaisen aikaeron taakse kannattaa mennä ihan viime hetkillä tai selvästi aiemmin aiemmin. 2–3 päivää ennen kisaa on pahin, hämmästeli aiturilegenda.

Suomalaisista on Eugenessa mukana myös keihäänheittäjä Oliver Helander.

Tästä Iltalehden juttu.