Oloksen Tykkikisojen perusteella näyttää selvältä, että Iivo Niskanen on kovassa kunnossa. Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken tilanne aiheuttaa kuitenkin enemmän kysymysmerkkejä.

Niskanen jäi lähes 50 sekuntia Saksan Katharina Hennigille 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Krista Pärmäkoski ja Niskanen hävisivät puolestaan vapaan kympillä yli minuutin ja 13 sekuntia Saksan Victoria Carlille. Paikalla eivät olleet esimerkiksi Norjan ja Ruotsin suurimmat tähdet.

Hiihtokansa seurasi monttu auki suomalaistähtien menoa. Iltalehden hiihtoasiantuntija Reijo Jylhä ei halunnut vielä tehdä täysin varmoja johtopäätöksiä, sillä ilmassa on vielä kysymysmerkkejä esimerkiksi suksiin ja voiteluun liittyen.

Jylhä teki kuitenkin arvioita näkemästään. Hän myönsi suoraan Iltalehdelle, että Pärmäkosken touhu ei näyttänyt sulavalta.

– Kristan hiihtäminen näyttää hieman jäykältä. Harjoittelua on tehty kovilla määrillä ja ehkä tehojakin on ollut viime aikoihin asti. Todennäköisesti keventäminen ja palautuminen muuttavat tilannetta, Jylhä arvioi IL:lle.

Sunnuntaina on luvassa Rukan Suomen Cupin 10 kilometrin (p) kisa. Tulosta pitää nyt tulla.

– Jos tavoittelee maailmancupin kärkisijoituksia, signaalit siitä pitäisi näkyä ensi viikonloppuna. Perinteisen kympillä myös Johanna Matintalon ero seuraaviin pitäisi olla merkittävä, linjasi Jylhä IL:lle.

Tästä Iltalehden juttu.