Ella Junnilalta pysäyttävä päivitys – ”Se on todella raaka elämänkumppani”

Ella Junnila edustaa Suomea Pariisin olympialaisten naisten korkeushypyssä. Paavo Nurmi Gamesissa olympiarajan rikkonut SE-nainen on päivitellyt tuntojaan Instagram Storiesissa.
Junnila muistutti päivityksessään, että hän on tiennyt jo pitkään pääsevänsä Pariisiin. Junnila otti esille sen, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
– Erityisesti mua kosketti yksi mun hollantilaisen korkeushyppykollegan päivitys aiheesta. Hänellä on ollut vaikea viime vuosi ja haasteet ovat jatkuneet hallikauteen ja kevääseen, mutta kaikesta tekemisestä näkee, että hänellä olisi kuitenkin kyky hypätä tosi hyvin, mutta se ei vain teknisesti klikkaa. Hän jo sen verran iäkäs – tai iäkäs ja iäkäs – mutta kolmekymppinen, että seuraavat olympialaiset ovat liian kaukana ja että oli maan mestaruuskisojensa jälkeen tilanteessa, että hänen olympiaunelmansa ei tule toteutumaan. Hänestä ei koskaan tule olympiaurheilijaa. Kyseessä on todella ihana ihminen ja lahjakas korkeushyppääjä, mutta sen lisäksi ihana ihminen.
– Miksi tämä päivitys minua kosketti? Vaikka olen pitänyt itsestään selvänä näitä Pariisin olympialaisia tosi kauan, niin ne eivät ole itsestäänselvyys. Vaikka kuinka tekisi töitä ja yrittäisi parhaansa, niin välillä urheilu on todella raaka elämänkumppani ja ne tavoitteet ja toiveet eivät toteudu. Välillä tarvitaan mukaan tuuria siihen, että saa jonkun unelman toteutumaan. Ehkä haluan nostaa vain sen, että vaikka välillä näyttää, että urheilijat eivät arvosta olympiapaikkaa, niin kyllä ne olympialaiset ovat yhtenä todella arvokas kilpailu itsessään, avasi Junnila ajatteluaan.
Junnilan mielestä asiat eivät ole niin yksiselitteisiä kuin välillä ajatellaan.
– Olympialaisiin pääseminen vaatii myös tuuria. Se vaatii ennen kaikkea sitä, että on pitkään kovalla tasolla, että pääsee niihin kisoihin. Se että pääsee olympialaisiin on tosi kova urheilullinen suoritus. Toivon, että minun ei tarvitse nähdä olympialaisten aikana yhtään ainutta kirjoitusta siitä, että meillä on kisaturisteja matkassa. Siellä ei ole yhtään kisaturistia. Jokainen urheilija on tehnyt hirveästi töitä ja onnistunut monta kertaa päästäkseen kisoihin ja näyttänyt ansaitsevansa paikkansa olympialaisissa.
– Vaikka joku urheilija ei olisi päässyt olympialaisiin, niin se ei tee hänestä vähempiarvoista urheilijaa. Se ei missään nimessä tee hänestä vähempiarvoista ihmistä, koska meidän arvo ihmisenä ei liity mitenkään siihen, miten pärjäämme urheilukentällä. Vaikka nyt ei onnistunut, niin nämä urheilijat ovat tehneet sen kovan työn ja voivat onnistua oikein hyvin jatkossa, muistutti Junnila.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Silja Kosonen ei saapunut moukaripaikalle – sitten selvisi brutaali totuus
- Hiihtolegenda Juha Miedon sekoilu hämmentää Norjassa
- Kaisa Mäkäräinen jakoi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa – nyt oli syytä juhlaan
- Espanjasta alkoi katkera tilitys Ilona Monosen EM-kullan jälkeen
- Uransa lopettanut Kristiina Mäkelä avautui IS:ssä suhteestaan alkoholiin
- Ura ohi – Suomen ampumahiihtoässä löysi nyt melkoisen pestin
- Lähtö tuli: Ristomatti Hakolan kihlatun viesti oli selvä
- Puheeksi tuli Iivo Niskanen – maajoukkueesta pihalle lentäneeltä hiihtäjältä synkkiä faktoja SK:lle
- Brutaali totuus Oliver Helanderista paljastui – teki silti jättitilin
- Hehkutukselle stoppi – IL:n asiantuntijalta tylyjä totuuksia Saga Vannisesta
- Lähtö tuli: Ristomatti Hakolan kihlatun viesti oli selvä
- Espanjasta alkoi katkera tilitys Ilona Monosen EM-kullan jälkeen
- Ura ohi – Suomen ampumahiihtoässä löysi nyt melkoisen pestin
- Uransa lopettanut Kristiina Mäkelä avautui IS:ssä suhteestaan alkoholiin
- Salaisuus on nyt julki – valmentaja lausui IS:lle ikävää tekstiä Saga Vannisesta
- Kaisa Mäkäräinen jakoi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa – nyt oli syytä juhlaan
- Elina Lampelalta upea kesäpäivitys – seiväsnaisen fanien riemu repesi
- Hehkutukselle stoppi – IL:n asiantuntijalta tylyjä totuuksia Saga Vannisesta
- Kiira Väänänen esitteli rantakuntoaan hellekuvassa – tällaisen miehen moukarinainen halusi paikalle
- Puheeksi tuli Iivo Niskanen – maajoukkueesta pihalle lentäneeltä hiihtäjältä synkkiä faktoja SK:lle