Pariisissa jysähtää kunnolla? Sara Lappalaisesta saatiin huikea tieto
Sara Lappalainen (aiemmin Kuivisto) nousi kunnolla suomalaisten urheilufanien tietoisuuteen kolme vuotta sitten Tokion olympialaisissa. Kuivisto on mukana myös Pariisin kisoissa.
Lappalainen teki Tokiossa tajutonta jälkeä. Hän rikkoi kaikissa neljässä juoksussaan (800 ja 1 500 metriä) Suomen ennätyksen. Tuloksena oli kaksi välieräpaikkaa.
SE-nainen on saanut viime vuosina osansa terveysmurheista. Olympiavuosi on kuitenkin näyttänyt jälleen hyvältä.
Lappalainen juoksi viikko sitten 1 000 metrin kisassa uuden SE-ajan 2.36,15. Sen jälkeen hän viihtyi Ranskan Reimsissa. Pariisissa on siis ohjelmassa 1 500 metrin kisa.
– Reimsissä oli tosi kuumaa ja sieltä sai hyvän lämpösopeutumisen. Siellä sain keskiviikkona tehtyä myös viimeisen kova viimeistelyharjoituksen, joka meni älyttömän hyvin. Juoksin 2000 metriä ja 800 metriä sekä 20 x 100 metriä hölkkäpalautuksella ja muissa väleissä palautus oli 10 minuuttia, selvitti Lappalainen SUL:n tiedotteella ja kertoi olevansa kovassa tikissä.
– Se kertoi, että kunto on ihan erinomainen. Olen valmiina kisoihin, Lappalainen jatkoi.
Alkuerät ovat tiistaina. Kuusi parasta pääsee välieriin, ja muut menevät keräilyeriin.
– Päätavoite arvokisoissa on mennä jatkoon, mutta jos finaaliin haluaa, pitää olla Suomen ennätyskunnossa, näki Lappalainen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Krista Pärmäkoski marssi heti kisan jälkeen Kerttu Niskasen luokse – sitten todistettiin melkoista hetkeä
- Yle: Lauri Vuorinen pöyristeli sitä, mitä kilpakumppani sanoi hänelle
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Lyhyen radan EM-uinnit 2025
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”