Silja Kosonen lausui finaalin jälkeen selvät sanat olympiavoittajasta
Silja Kosonen oli tiistaina viides tuloksella 74,04 Pariisin olympialaisten naisten moukarinheiton finaalissa. Krista Tervo oli kuudes 73,88 metrin kaarellaan.
– Olen tosi ylpeä meistä molemmissa. Ei se joka kerta ole tällaista, että ollaan viides ja kuudes olympiafinaalissa, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Kaksikon kisa alkoi haastavasti ensimmäisten heittojen osalta. Kosonen paljasti, että hänen tuntemuksensa olivat varsin erikoisia tiistaina.
– Loppukilpailusta jäi tosi hyvä fiilis, mutta ihmettelin kilpailun alussa, kun ei tuntunut miltään, eikä jännittänyt yhtään koko päivänä. Sanoin Kristalle, että mikä nyt on, kun ei tunnu oikein miltään, Kosonen kertaili kisapäiväänsä.
– Sitä ei auttanut, että harkkaheitot olivat huonoja ja ensimmäinen kilpailuheitto toi rastin. Sitten, kun heitin kauden parhaani, tuli kivempi fiilis ja osasin nauttia loppuillasta.
Kultaa juhli Kanadan Camryn Rogers. Hän vei mestaruuden 76,97 metrin heitollaan. Kosonen teki selväksi, että voitto meni oikeaan osoitteeseen.
– Camryn on ihan huipputyyppi. Hänellä on ollut hyvä kausi ja hän ansaitsee tämän. Hän kannustaa minua aina paljon. Olen todella iloinen hänen puolestaan, Kosonen sanoi.
LUE MYÖS
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi