IS: Wilma Murron toiminta hämmästytti Helsingissä
Seiväshyppääjä Wilma Murto juhli muun Suomen joukkueen kanssa Ruotsi-ottelun voittoa.
Murrolla oli syytä hymyyn, sillä Suomen naiset nappasivat kolmoisvoiton seiväshypyssä. Isona yllätyksenä voi kuitenkin pitää sitä, että Murto oli kisaan kolmas tuloksella 432. Elina Lampela voitti ja Saga Andersson oli kakkonen.
– Fyysinen vire oli hyvä, mutta sellaista vaihtelevuutta siinä oli. Tekemisen hataruus näkyi tosin paljon, mutta pisteet kotiin ja terveenä maaliin, tästä on hyvä lomalle, kommentoi Murto itse SUL:n tiedotteella.
Murto teki kesäkauden parhaan tuloksensa (470) olympiafinaalissa. SE-nainen on kärsinyt tällä kaudella ikävistä vammoista.
Ilta-Sanomien toimittaja Olli Kivioja hämmästeli, miksi Murron tekeminen näytti niin vaisulta Olympiastadionilla.
– Koko vuosi on ollut musertavine loukkaantumishuolineen hankala, mutta oli silti yllätys, kuinka hämmentävän huteraa Wilma Murron hyppääminen oli. Hetken sai jopa pelätä, käykö Suomen ykköstähdelle kaikkien ottelumokien klassikko eli jääminen kokonaan ilman tulosta. Isossa kuvassa kauden lopun välikisalla ei ole väliä, mutta se on surullisella tavalla sopiva loppu Murron epäonniselle kaudelle, kirjoitti mies Ilta-Sanomissa.
LUE MYÖS
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi