Reetta Hurskeelta kunnon julkinen avautuminen
Pika-aituri Reetta Hurske on viettänyt viime aikoina yleisurheilukauden jälkeistä ansaittua lomaa. Hän on sen aikana ehtinyt ilmeisesti myös kerätä hieman ajatuksiaan menneestä sesongista.
Hurske päätti jakaa kiitosta Instagramissa. Hän kirjoitti esimerkiksi valmentajastaan Marjukka Suihkoa ja kisamanageristaan Tero Heiskaa.
– Kiitos valmentaja Marjukka. Pitkä yhteistyö, luottamus, avoimuus ja usko yhteiseen tekemiseen on tuonut meidän tiimin tähän pisteeseen. Meidän päivittäinen, pitkäjänteinen työ on tehnyt musta halli-Euroopan mestaruuden lisäksi ulkoratojen EM-finalistin ja kaksinkertaisen olympiaurheilijan.
– Arki ei todellakaan ole aina helppoa, mutta positiivisuudella, yhteistyöllä ja kirkkailla tavoitteilla selvitään haasteistakin tiiminä. Tehdään tosissaan, mutta tekemisen pitää myös olla hauskaa. En voisi olla kiitollisempi. Olet sekä loistava valmentaja, että luotettava ja erittäin hyvä ystävä.
– Kiitos Tero Heiska. Yksi iso askel mun uralla oli, kun suostuit aloittamaan työt mun kisamanagerina. Olet auttanut mua omalta osaltasi kehittymään kansainväliseksi huippu-urheilijaksi. Olen päässyt hienoihin ja koviin kisoihin sekä juuri sellaisella mun kalenteriin sopivalla aikataululla, palvellen kauden tärkeitä kilpailuja. Sun apu, tuki ja luottamus on mulle äärettömän tärkeää!
– Kiitos perhe, läheiset ja ystävät. Te tuette ja kannustatte loppuun saakka mua mun unelmissa ja tavoitteissa. Te ymmärrätte ja välitätte, nostatte tarpeen tullen ja sanotte oikeat sanat. Lopulta hienointa on olla teille vaan Reetta, se henkilö aitajuoksijan takana, sanaili Hurske.
LUE MYÖS
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- IL:lle vahvistettiin: Krista Pärmäkoskelta järjetön temppu
- Kirjapaljastukset kuohuttavat – IS: Krista Pärmäkoski sai viestin Kerttu Niskaselta
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi
- Ruotsalaishiihtäjä riisui vaatteitaan – naiselta melkoinen temppu lokakuussa
- Kohta alkaa tippua paljastuksia Sami Jauhojärveltä – näin mies kommentoi IL:lle
- Maajoukkuekaverilta nyt suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta
- Kohun keskellä oleva Kerttu Niskanen julkaisi nyt yhden kuvan