Aino-Kaisa Saarinen latasi Ylelle brutaalin totuuden Suomen hiihtoässästä: ”Ei vaan riitä”

Davosin maailmancup-viikonloppu päättyi suomalaisittain iloisiin tunnelmiin. Iivo ja Kerttu Niskanen ottivat kakkossijat 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Krista Pärmäkoski toi naisten puolella hienoa taustatukea neljännellä sijallaan.
Hiihdon puolella on nyt edessä joulutauko. Sitten on vuorossa jälleen kunnon rypistys, kun kilpaillaan Tour de Ski, joka järjestetään tänä vuonna kokonaan Italiassa.
Mitkä ovat suomalaisten odotukset Tour de Skillä? Ylen asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen uskoo Pärmäkoskeen ja Niskaseen.
Saarinen teki kuitenkin Ylelle selväksi, että miesten puolella tuskin on luvassa samanlaista juhlaa. Tour de Skihin kuuluu esimerkiksi paljon sprinttejä. Ne eivät kolminkertaiselle olympiavoittajalle sovi.
– Iivo on kova perinteisen normaalimatkoilla, mutta Tourilla vaaditaan muutakin osaamista ja kovaa suorittamista. Tuo ei vaan riitä, Saarinen sanoi Ylelle.
Saarinen teki arvionsa myös Iivo Niskasen menosta sunnuntain kisassa. Hän muistutti, että voitto vaatii myös Niskaselta nappionnistumista.
– Iivolla perusookoo-suoritus ei riitä voittoon. Hänen pitää pystyä parempaan, jotta voitto tulee niin kuin tuli Rukalla, Saarinen arvioi Ylelle.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon Falunissa – ”Huti meni ja pahasti”
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Suvi Minkkinen tuli maaliin – myönsi pikaisesti kohduttoman totuuden
- Minja Korhonen pettyi MM-kisoissa – tähän se kaikki kaatui
- Ikävä paljastus Lotta Haralasta – tätä kukaan ei olisi halunnut kuulla
- Yle: Iivo Niskasen temppu oli liikaa – hiihtonaisella tuli tippa linssiin
- Suorat sanat – seiväshyppääjä Elina Lampela purki pettymystään
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Yle: Iivo Niskasen temppu oli liikaa – hiihtonaisella tuli tippa linssiin
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Minja Korhonen pettyi MM-kisoissa – tähän se kaikki kaatui
- Nyt lähti mahtikaari – SE-tulos meni murskaksi
- Suvi Minkkinen tuli maaliin – myönsi pikaisesti kohduttoman totuuden
- Norjasta rajua tekstiä Iivo Niskasen dominoivan esityksen jälkeen
- Suvi Minkkinen juhli – Dorothea Wierer lausui synkkää tekstiä
- Ikävä paljastus Lotta Haralasta – tätä kukaan ei olisi halunnut kuulla