No huh – IS:lle pamautettiin shokkiväite Joni Mäestä

Joni Mäen alkukausi on ollut jälleen melko haastava. Suomalaishiihtäjän MM-matkan kohdalla oli kysymysmerkkejä vielä ennen lauantaita.
Nyt ne kysymykset voidaan unohtaa. Mäki selvitti tiensä aina välieriin saakka Sveitsin Engadinin vapaan sprintissä. Välieriin ylsi myös Emil Liekari. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen sprinttijoukkue MM-kisoissa on miesten osalta Liekari, Mäki, Niilo Moilanen ja Lauri Vuorinen.
– Tälle talvelle parasta kulkua vapaan sprintissä Sveitsissä. Tärkeä onnistuminen tähän vaiheeseen vaikean kuukauden jälkeen.
– Kahdeksas sija irtosi tän päivän kisasta niin kuin tasan vuosi sitten samalta matkalta Sveitsin Gomsissa. Koitetaan pitää suunta oikeana kohti talven tärkeimpiä kisoja, fiilisteli Mäki Instagramissa.
Odotukset nousivat myös asiantuntijoiden keskuudessa. Ilta-Sanomien Harri Kirvesniemi ihasteli Mäen nousua. Kirvesniemi pamautti IS:lle hurjan väitteen: Mäki voi nousta hänen mukaansa jopa MM-finaaliin Trondheimissa.
– Kaksi viikkoa sitten vauhti oli pahasti kateissa jopa SM-tasolla. Engadinin laaksoon matkasi Suomesta aivan eri mies, ja Mäki raivasi tiensä välierien kautta sijalle yhdeksän. Suoritus oli todella hyvä, kun huomioidaan Engadinin korkea ilmanala. Mäki kärsi siitä viime aikojen taustat huomioiden varmasti kilpakumppaneitaan enemmän. Finaalipaikka Trondheimissa on jälleen täyttä realismia. Finaalin starttipiipin jälkeen kaikki on auki, linjasi Kirvesniemi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dorothea Wiererin elämäntyyli saa kritiikkiä – nyt puhuu norjalaistähti
- Suvi Minkkinen avautui ongelmistaan – tästä on kyse
- Frida Karlssonin muodonmuutos ällistyttää – ”Se ei ole kaunista”
- Hiihdon MM-joukkue valittu – Vilma Nissinen avautui kunnolla
- Päävalmentaja Erik Kulstad ällistyi Suomen ampumahiihtotähden ongelmista
- Yle: Toni Nieminen sai puhelinsoiton – se oli sitten menoa
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Yle: Toni Nieminen sai puhelinsoiton – se oli sitten menoa
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Päävalmentaja Erik Kulstad ällistyi Suomen ampumahiihtotähden ongelmista