Nyt se on julki: Reetta Hurskeesta musertava tieto

Pika-aituri Reetta Hurske on pitänyt hieman hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Hän vihjaili jo aiemmin tässä kuussa, että aivan kaikki ei ole mennyt toivotulla tavalla.
Hurske on nyt avannut tilannettaan Instagramissa. Hän kertoi, että kaikki alkoi syksyllä hyvin, mutta sitten tuli pettymys.
– Urheilun puolelle kuuluu tällä hetkellä taas jo ihan hyvää. Yks uran parhaista harjotussyksyistä takana ja kaikki mennyt sen suhteen upeesti, kehitystä tapahtunut, on ollut hauskaa ja reeneissä on ollut kunnon tekemisen meininki. Varmaan arvaattekin, että kaikki ei sitten kuitenkaan oo sujunut ihan toiveiden mukasesti, aloitti Hurske.
– Lauantai 21.12 ja lähdössä kolmas aitaveto. Toinen aita, naps (video). Voi hemmetti. Tuli hiki, joko kivusta tai tuskasta, en ees tiiä. Takareisivamma. Vamma, joka vei mut normaalista juoksuharjottelusta pois yli kuukaudeks. Vaikka olis voinut käydä huonomminkin ja vamma olisi voinut olla paljonkin pahempi, niin kyllä tää on syönyt naista melkosesti. Kyyneliä on valunut mm. surun, turhautumisen, pettymyksen ja harmituksen vuoks. Harjotuksellisesti hyvän syksyn jälkeen odotin ihan valtavasti tulevaa hallikautta, koska tavallaan tiesin, että pääsen jälleen nauttimaan hallikisoista toissatalviseen malliin. Olin hyvässä kunnossa! kirjoitti Hurskessa.
Hurske päivitteli sitten tämän hetken tilannettaan. Hän näki paljon valoa, mutta tilanne ei ole ihanteellinen.
– Tilanne tällä hetkellä. Oon päässyt takaisin lajiharjottelun pariin ja hallikausikin pääsee kun pääseekin pian alkamaan, josta lisää myöhemmin. Täytyy muistuttaa itsellekin, että lähtökohdat eivät tällä hetkellä ole optimit, mutta toivon pystyväni kaivamaan sen juoksukunnon hallikaudelle takaisin kuukauden tauon jälkeen. Ei ehkä ensimmäiseen, mutta jos maaliskuuksi, niin se riittää hyvin.
– Urheilun ulkopuolella mulle kuuluu hyvää. Tasaista, rauhallista, ihanaa elämää. Suunnitteilla kivoja juttuja ja asetettu myös urheilu-uran ulkopuolisia toiveita tälle vuodelle, selvitti entinen SE-nainen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yle: Toni Nieminen sai puhelinsoiton – se oli sitten menoa
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Aino-Kaisa Saarinen pöyristyi näkemästään – ryöpytti Suomen hiihtotähtiä Ylellä
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle