Suomen hiihtotähti romahti – Kalle Lassila antoi heti palaa Ylen suorassa lähetyksessä
Suomen maastohiihtojoukkue sijoittui viidenneksi sekaviestikilpailussa (neljä kertaa viisi kilometriä) Engadinin maailmancupissa Sveitsissä.
Iivo Niskanen, Jasmi Joensuu, Remi Lindholm ja Vilma Ryytty muodostivat Suomen joukkueen. Kaksi ensimmäistä osuutta mentiin perinteisellä ja kaksi jälkimmäistä vapaalla.
Ruotsi otti suvereenin voiton kisassa. Norja ja Sveitsi täydensivät palkintopallin. Joensuu toi Suomen kärjessä toiseen vaihtoon.
– Tänään kakkososuus ja ihan mahtava paikka oli tottakai lähteä Iivon jälkeen hiihtämään tuolta paikalta. Tiesin, että kunto on varmasti ihan hyvä ja Tourista on hyvin palauduttu, niin uskalsin lähteä hiihtämään omaa hiihtoa. Lopussa tiesin, että siinä pystyy tekemään isoja eroja, ja ihan hyvin siinä eroja tulikin. Olen kyllä tyytyväinen päivän suoritukseen ja suksi oli aivan loistava, Joensuu kommentoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Kalle Lassila ei säästellyt sanojaan
Kolmas osuus oli melkoinen tragedia suomalaisittain. Remi Lindholm oli täysi vastaantulija ja romahti pahemman kerran. Ylen asiantuntija Kalle Lassila teki huomionsa Lindholmin menosta jo toisen kierroksen alun nousussa.
– Nyt alkaa Remi kyllä olla hapoilla. Näkee tuosta, että alkaa roikkua ja kuokalla menee aika rajusti puolelle ja toiselle, päivitteli Lassila.
Lassila ei säästellyt sanojaan, kun hän puhui Lindholmista kilpailun jälkeen. Muut saivat puhtaat paperit.
– Kaksi ensimmäistä osuutta, Iivo Niskanen ja Jasmi Joensuu, olivat todella vahvoja molemmat. Remi Lindholm oli siinä kolmantena. Ei ole häneltä mennyt tämä kausi ihan putkeen, eikä suunnitelmien mukaan. Ei tänään tullut merkittävää parannusta siihen tullut.
– Vilma Ryytty pystyi tuossa omalla osuudellaan ihan hyvin taistelemaan. Kuitenkin lähtökohtaisesti siinä oli useita naisia, jotka ovat olleet tasollisesti häntä vahvempia. Hänen osaltaan oli ilahduttavaa, että pystyi vastaamaan tuohon loppuun ja teki ehjän suorituksen, näki Lassila Ylellä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Matilda Castrenista ulkonäöstä julkaistiin ”ei niin imarteleva kuva” – reaktio oli brutaali
- Ristomatti Hakola koki ikävän kohtalon – näin kommentoitiin SK:lle
- Vahvistus: Annimari Korte osallistuu MM-kisoihin
- Hiihdon maailmantähti ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä todistivat Suomessa
- Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvää puhetta rahasta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Riitta-Liisa Lassila hehkui onnesta – ”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin”
- Suomen hiihtoässältä mieletön paluu – voitti kaikki
- Kamerat tallensivat: Saana-vaimo sai tarpeekseen Iivo Niskasen touhusta
- Ampumahiihtäjien rakkaus kuoli – uusi kulta löytyi nopeasti
- IS:ssä paljastus Anne Kyllösen henkilökohtaisesta elämästä
- Merkittävä muodonmuutos – Lindsey Vonn esitteli vartaloaan
- Naisurheilijoilta vietiin kangasta haarojen välistä – seuraukset olivat melkoiset
- Kristiina Mäkelä jäi kaipaamaan jääkiekkomiestä
- Robert Heleniukselta harvinainen esiintyminen tunnetun rakkaansa kanssa
- Jasmi Joensuu avasi suunsa – selvää puhetta rahasta