Frida Karlsson tiputti uutispommin – hiihtotähti avautui nyt aiheesta

Frida Karlsson on yksi hiihdon MM-kisojen mielenkiintoisista nimistä. Ruotsalaistähti on esittänyt hurjaa dominointia tällä kaudella perinteisen hiihtotavan maailmancupin kisoissa.
Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. Karlsson on kärsinyt jalkavaivasta, joka on pienentänyt naisen kilpailumäärää tuntuvasti.
Hiihtotähti oli hiljattain Norjan TV2:n haastattelussa. Hän myönsi ottavansa vastoinkäymiset raskaasti.
– Aina kun kohtaan loukkaantumisen tai esteen, luulen että se on ohi. Olen ottanut sukseni pois ja luovuttanut monta, mutta aloitan aina uudestaan.
– Ajattelen hyvin mustavalkoisesti. Joko minulla menee mahtavasti tai sitten tuntuu, etten tee tätä enää koskaan. Mutta nuo ajat eivät kestä kauan, selvitti Karlsson.
Karlsson ällistytti aiemmin, kun hän kertoi lopettavansa uransa keväällä 2027. Hänellä on tuolloin ikää vain 27 vuotta.
– Siitä on monenlaisia mielipiteitä. Mutta se tuntuu luonnolliselta minulle. Ei kyse ole iästä, mutta enemmänkin siitä, kuinka paljon haluan tehdä saavuttaakseni potentiaalini. Minulle on motivoivaa asettaa takaraja.
– Kun pääsen sinne, saatan jatkaa uraani. Mutta nyt haluan käyttää kaiken aikani siihen saakka. En halua jatkaa tämän tekemistä ikään kuin se ei koskaan loppuisi, koska niin ei käy.
– Älkää käsittäkö väärin. Rakastan sitä mitä teen. En tekisi mitään muuta mieluummin. Mutta motivaation suhteen en halua hamsterinpyörään, jossa kuljen vain samaa matkaa, avasi Karlsson.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Maailmalta katkeraa tekstiä Saga Vannisen MM-kullan jälkeen
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa