Nyt se on julki – Nooralotta Neziri kertoi koko karun totuuden

Nooralotta Neziri on kilpaillut tällä kaudella jo kolmessa tapahtumassa. Hän on painellut parhaallaan 60 metrin aidat aikaan 8,07.
Neziri on aitonut parhaimmillaan tuon matkan aikaan 7,91. Siitä on aikaa jo neljä vuotta.
Porilaisella ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Hän on nyt kertonut Instagramissa, mistä oikein on kyse. Hän osasi katsoa valoisasti jo tulevaan.
– Eilen juoksin treeneissä aitaa – itseasiassa ekaa kertaa sitten 31.12 kisojen ulkopuolella!! Mulla oli vähän hankala alkuvuosi, joten en päässyt tekemään aitatreenejä. Sit alkoikin kisakausi ihan täydellä höyryllä päälle ja tein siis ennen kisoja vaan ”valmistavia aitalähtöjä”, selvitti Neziri tiistaina.
– Kazakhstanin kisoista tulin siis suoraan Jyväskylään. Tein ok:n valmistavan treenin, mutta samana iltana alkoi kunnon selkäsäryt. Tuli dejavu viime vuoden helmikuuhun, jolloin ensin iski selkäsäryt – sitten kuumetauti. Kuumeelta ja pahoilta flunssaoireilta onneksi säästyttiin, mutta olo on ollut tosi heikko ja väsynyt edelliset päivät.
– Siksi oon erittäin tyytyväinen, että sain nyt treenit tehtyä ja nyt uskotaan vahvasti uuteen nousuun kohti Tampere Indoor Meeting -tapahtumaatorstaina! Tästä se taas lähtee!
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yle: Toni Nieminen sai puhelinsoiton – se oli sitten menoa
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Aino-Kaisa Saarinen pöyristyi näkemästään – ryöpytti Suomen hiihtotähtiä Ylellä
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle