Sami Jauhojärveltä suorat sanat Iivo Niskasen puheista – ”Ei näissä geimeissä riitä”

Iivo Niskanen oli hienosti yhdeksäs Falunin maailmancupissa vapaan 20 kilometrin hiihtokilpailussa.
Niskanen voitti lauantaina 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Vapaan kisa antoi loistavia merkkejä Niskasen mahdollisuuksista Trondheimin MM-kisojen yhdistelmäkilpailussa. Mielessä on toki myös 50 kilometrin vapaan kisa.
Niskasen kisan jälkeinen paljastus hänen suksistaan nostatti vielä odotuksia. Hän kertoi, että tällä kertaa sukset olivat ”ihan ok”.
Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi tarttui nopeasti noihin sanoihin. Hän teki selväksi, että suksien merkitys nostaa entisestään suorituksen arvoa.
– Ihan ok ei näissä geimeissä riitä. Sen pitäisi olla erittäin hyvä, ja siihen nähden Niskasen suoritus on kyllä loistava. Nyt on iskut kohdalla vapaalla tähän maastoon ”ihan ok”- suksella tuollainen suoritus ja sija yhdeksän ja eroa keulaan 17 sekuntia lopussa. On kyllä Niskasella pullat hyvin uunissa.
– Varmasti oli lopussa tiukilla, mutta se miten pystyi nopeasti sillä noin puolen vaiheilla nostamaan sijoituksensa kolmenkympin paikkeilta parikymmentä sijaa ylemmäs kertoo siitä, että kapasiteettia on hiihtää lujaa myös vapaalla, linjasi ”Musti”.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Podcast: Kari-Pekka Kyrö kuuluu suomalaisurheilun Hall of Fameen!
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Tämän pelleilyn on loputtava – Norjan hiihtoässän toiminta raivostuttaa
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- IS:lle paljastus: Maajoukkuekaveri lausui Iivo Niskaselle melkoiset sanat
- Nooralotta Neziri kävi päivystyksessä – ällistyi saamastaan laskusta
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Se meni täysin pieleen – Iivo Niskanen paljasti nyt todellisuuden
- Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Ruotsin hiihtotähdestä Frida Karlssonista saatiin ikävä tieto
- Voi ei: Suomen hiihtotähti koki kovan kohtalon MM-kisojen jälkeen
- Aino-Kaisa Saarinen löi nyrkin pöytään Ylellä – suoraa tekstiä Suomen hiihtonaisille
- Suomalainen ampumahiihtonainen heräsi – ikävä totuus selvisi nopeasti
- Se oli siinä: Suomalainen hiihtoässä päätyi kovaan ratkaisuun