Suvi Minkkinen tuli maaliin – myönsi pikaisesti kohduttoman totuuden

Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina takaa-ajoilla. Naisten takaa-ajon voitti nolla-ammunnan tehnyt Franziska Preuss.
Ruotsin Elvira Öberg nousi kakkoseksi. Ranskan Justine Braisaz-Bouchet oli kolmas. Suomen ainoa edustaja Suvi Minkkinen oli kuudes.
Minkkinen ampui makuupaikoilta yhteensä kaksi sakkoa ja selvitti pystypaikat puhtaasti. Hän hävisi voittajalle minuutin ja 41 sekuntia ja jäi mitalista minuutin.
Minkkinen aloitti siis kisat upealla MM-pronssilla pikamatkalta. Hän avasi tuntemuksiaan sunnuntain takaa-ajon jälkeen.
– Olo oli aika hermostunut tämän päivän kisaan. Olin taas uudessa tilanteessa tuollaisessa lähtöpaikassa. Loppujen lopuksi ehjä kilpailu hermostuneista makuupaikan ohilaukauksista huolimatta. Sain onneksi käännettyä itseni taisteluun mukaan pystypaikoilla. Kuudes sija on hyvä suoritus, enkä voi olla siihen pettynyt. Vaikeampi päivä fyysisesti tänään, mutta kohtuullista taistelua.
– Kilpailun jälkeen iski melkoinen väsymys, mikä kertoo adrenaliinitasoista pikakisan jälkeen, Minkkinen avasi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Annimari Korte julkaisi rantakuvan – kertoi samalla iloisen päivityksen elämästään
- Raju vihjailu käynnistyi – Johannes Kläbon vastaus oli harvinaisen selvä
- Synkkää luettavaa: IS:ssä ikävä paljastus Ella Junnilasta
- Silja Kososelle hurjaa hehkutusta – IL:n asiantuntija sanoi sitten karun totuuden
- Hiihtomiehen ilmoitus sai surun Anne Kyllösen puseroon
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – brutaalin rehellistä tekstiä Suomen hiihtotähdestä
- MM-hiihtosankari Lauri Vuorisesta mahtavia uutisia
- Eiköhän se ollut siinä – Jasmi Joensuun tilanteeseen selvyys
- Mäkilegenda Janne Ahosesta leviää nyt hurja huhu
- Mari Eder kokeili uutta lajia – pyyhki heti lattiaa kaikilla

- Iivo Niskanen lausui jäätävät sanat Ilkka Herolalle