Aino-Kaisa Saarinen sanoi sen ääneen Ylellä – shokkiheitto Johannes Kläbosta

Norjan Johannes Kläbo on voittanut hiihdon MM-kisojen miesten yhdistelmäkilpailun kultaa.
Martin Nyenget yritti perinteisen osuudella karkuun Kläbolta, mutta ei onnistunut tempussa. Kläbo pysyi muiden kyydissä myös vapaalla ja sai haluamansa eli loppukiritaiston.
Muilla ei ollut mitään jakoa, kun Kläbo painoi kaasun pohjaan. Hän oli aivan omaa luokkaansa loppusuoralla. Norja vei neloisvoiton. Nyenget ja Harald Amundsen ottivat hopean ja pronssin tuossa järjestyksessä.
Ylen asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen ei voinut kuin ällistellä Kläbon menoa.
– Niinpä..näin se taas meni. Kläbo on taktisesti ja kapasiteetiltaan aivan ylivoimainen, hämmästeli Saarinen Ylellä.
Saarinen povasi, että Kläbo saattaa voittaa todellisen jättipotin Trondheimista.
– Nyt alkaa näyttää sille että voisiko olla niin että Kläbo on menossa joka matkalla johon osallistuu niin kultaa tulee…ehkäpä se suurin kysymys on että hiihtääkö hän kaikki kuusi matkaa Trondheimissa.
Suomalaiset epäonnistuivat. Remi Lindholm oli 32:s, Markus Vuorela 33:s, Arsi Ruuskanen 35:s ja Niko Anttola 37:s.
– Suomalaisilla on valitettavasti ollut tällä kaudella tosi paljon sairastapauksia ja se syö kuntoa paljon. Eli jos annat flunssan takai pari prosenttia tasoitusta muille niin se näkyy karulla tavalla.
– Voi meidän miehet…nyt meni kyllä tämä kisa alakanttiin. Arvioin että jos ollaan 20 joukossa niin on hyvä suoritus nyt ei päästy lähellekään tuota..no parhaansa yrittivät kuitenkin, kommentoi Saarinen.
Kisan jälkeen saatiin lisää huonoja suomalaisuutisia. Juho Mikkonen kertoi Viaplaylla, että Iivo Niskanen ei pysty kilpailemaan MM-kisoissa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hehkutukselle stoppi – Norjassa sanottiin suoria totuuksia Therese Johaugista
- Raivo repesi – hiihtäjältä nähtiin silmitöntä väkivaltaa
- Nyt se on julkista tietoa – suomalaishiihtäjä tiputti uutispommin Ylellä
- Sami Jauhojärvi löi nyrkin pöytään – laukoi rajua tekstiä
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Seivästähti Elina Lampelalla raju kotimatka pettymyksen jälkeen
- Kerttu Niskanen vaikeni IL:ssä – ei halunnut puhua enempää tästä aiheesta
- Ylelle vahvistettiin: Ella Junnila teki rajun ratkaisun – ”Näin on käynyt”
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Dorothea Wiererin ja ampumahiihtomiehen yhteiskuvat villitsivät
- Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
- Nyt se on ohi – Suvi Minkkinen myönsi totuuden tilastaan
- Nyt se sanottiin ääneen – HS:lle karu väite Krista Pärmäkoskesta
- Toni Nieminen paljasti karun totuuden Ylelle