Suvi Minkkinen avautui Ylelle kovasta ratkaisustaan: ”Laitettiin viimeisen kerran kaikki peliin”

Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on tehnyt tällä kaudella sensaatiomaisen nousun lajin kansainväliselle huipulle.
Minkkinen oli maailmancupin kokonaiskilpailun seitsemän ja tienasi palkintorahoina peräti 147 000 euroa. Kyseessä oli melkoinen kehitysloikka 30-vuotiaalta urheilijalta.
Minkkinen on tehnyt Ylelle selväksi, että kehityksen taustalla oli iso panostus. Nainen keräsi yhteistyökumppaneiden avulla 15 000 euroa ja harjoitteli pitkään Keski-Euroopassa korkeassa ilmanalassa.
– Varmasti se korkeanpaikan jakso kesällä oli todella iso vaikuttava tekijä. Pysyin terveenä. Nyt kaikki meni hyvin ja kroppa reagoi hyvin korkealla oloon, kertoi Minkkinen Ylelle.
Leiri korkealla kuului myös aiemmin Minkkisen suunnitelmiin. Hän avasi nyt ratkaisuaan enemmän Ylelle.
– Edellisellä kaudella sairastelin eikä mennyt kovin hyvin. Sieltä tuli varmaan sellainen turhautuminen ja jonkinlainen käännekohta. Ajattelin, että nyt se on tehtävä. Vähän sellaisella asenteella, että uran jälkeen voi sanoa, että kaikki on kokeiltu. Laitettiin viimeisen kerran kaikki peliin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hiihtotähdellä lähti lapasesta MM-kisojen jälkeen – viina virtasi
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Suomen juoksusensaatio lähti etelän lämpöön – ”Ensimmäinen bikinikuva julkaistu”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Annimari Korte teki täysin uuden aluevaltauksen – näin siinä sitten kävi
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Suomalainen yleisurheilutähti kohtasi suuren surun – ”Kunnes taas tavataan”
- Hiihtotähti ei halua maajoukkueeseen – syyt siihen ovat selvät
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Sukset naulaan – Suomen maajoukkueurheilija teki rajun ratkaisun: ”En halua elää sellaista elämää”
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Dorothea Wiererin rantakunto kääntää katseita – ”48 tuntia aurinkoa”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Suomalainen yleisurheilutähti kohtasi suuren surun – ”Kunnes taas tavataan”
- Eiköhän se ollut siinä – Suomen ampumahiihtotähti veti johtopäätöksensä
- Annimari Korte teki täysin uuden aluevaltauksen – näin siinä sitten kävi
- Hiihtotähti ei halua maajoukkueeseen – syyt siihen ovat selvät