Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista

Norjan Johannes Kläbo voitti keskiviikkona Tallinnan vapaan hiihtotavan sprintin maailmancupin kisan. Ranskan Jules Chappaz oli kakkonen ja Norjan Harald Amundsen kolmas.
Suomalaismiehillä oli varsin vaikeaa. Niilo Moilanen, Emil Liekari, Lauri Vuorinen ja Joni Mäki jäivät ensimmäiseen erävaiheeseen. Wiljam Mattila ja Verneri Suhonen tippuivat jo karsinnassa.
Ylen asiantuntija Ville Nousiainen ei ollut vakuuttunut suomalaismiesten menosta. Vuorisen veto ei vakuuttanut erävaiheessa.
– Hitaat on kädet ja hidas on jalan liike ja se miten hän loikkaa. Ei ole normaalia terävyyttä jaloissa. Potku ja työntö viipyilee tuollaiseen jyrkkään kohtaan ihan liian kauan.
– Vuoriseltakin taktisesti ihan hyvä lähtö ja oli kolmantena. Tuossa kurvissa onnistui taktisella taidollaan ohittamaan itsensä ykköseksi, mutta sen jälkeen vain toisella kierroksella tuohon nousuosuuteen ei fysiikka riittänyt, arvioi Nousiainen Ylelle.
– Ei ollut Mäki millään tasolla mukana tässä kilpailussa. Se oli hyvä yritys alkuun, mutta kun ei paikkaa auennut, niin oli eväät syöty… Ei vain tänään.
– Vähän kesyksi jäi. Toki aika-ajo näytti siltä, että ei ihan top top -kunnossa ollut kumpikaan ykköstykeistämme, mutta siitä huolimatta Vuorinen ja Mäki ovat noista aika-ajosijoista pystyneet suorittamaan kokonaisuudessa erittäin hyviä kilpailuja, mutta tänään ei lähtenyt, sanaili Nousiainen.
Sveitsin Nadine Fähndrich voitti naisten kisan. Jasmi Joensuu oli kuudes ja varmisti maailmancupin sprintticupin kokonaiskisan.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Reetta Hurske sai tarpeekseen – avautui tästä ihmisten ikävästä toiminnasta
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Ikävä tieto Iivo Niskasesta julki – manageri reagoi nopeasti
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Se oli siinä: SE-mies hyväksyi karun totuuden – taustalla shokkiratkaisu
- On se kova: Silja Kosonen murskasi jälleen ennätyksensä
- Nyt se on selvää: Uutispommi Therese Johaugista tippuu
- Loistavaa: Suvi Minkkisestä saatiin odotettu uutinen
- Valitettava totuus Reetta Hurskeesta paljastui
- Loistavaa – SE-mies juoksi heti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Sami Jauhojärvi sai hirvittävän herätyksen yöllä – näin miehen kävi
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Tapaus Frida Karlsson – nyt saatiin yllättävä käänne