Toni Niemisen temppu ällistyttää somessa – ”Huh huh”

Mäkihyppylegenda Toni Nieminen kilpailee tulevina viikkoina Salpausselällä mäkihypyn puolella ja Rovaniemessä yhdistetyn SM-kisoissa.
Salpausselällä Nieminen kohtaa leikkimielisessä kisassa Janne Ahosen. Sama kaksikko ottaa yhteen myös yhdistetyssä. Nieminen on nyt kertonut Instagramissa, että hän on tehnyt paluun mäkeen.
– Näillä eväillä kohti salppuria ja Rovaniemeä! Kun lupauduin mukaan, en edes tiennyt pystynkö tuolta enää hyppäämään. Ajattelin kumminkin yrittää ja kas kummaa mitä viikonloppuna tapahtui.
Ei se mitään kaunista ole, mutta itsensä ja omien pelkojensa voittaminen tuntuu aina hyvältä!
– Hattu päästä veljelleni Samille, joka vielä minuakin pidemmältä tauolta lähti hyppyseuraksi. Vielä kun saadaan Janne kotiin Trondheimista, niin jengi on kasassa. Nyt treenit on treenattu. Parin viikon päästä hypätään salppurilla ja huhtikuun alussa Rovaniemellä kokeillaan vielä pikkusuksellakin. Ps. Molemmat tapahtumat televisioidaan ja allekirjoittaneella kaikki mainospaikat myymättä, sanaili Nieminen.
Niemisen päivitys Instagramissa keräsi valtavasti kommentteja. Niistä paistoi läpi ylistys.
– On se kova ukko.
– Huh huh! Hurja ukko
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Mitä ihmettä? Toni Niemiseltä yllättävä ulostulo
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- Matti Nykäsen entinen kilpakumppani avasi nyt suunsa
- Suvi Minkkisen temppu ällistyttää maailmalla – ”Tämä on hullua”
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Seivästähti Molly Caudery esitteli kesän kisa-asuaan – fanien leuat loksahtivat
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille