Nyt siitä voi puhua – Suvi Minkkinen teki merkittävän paljastuksen Ylelle

Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen teki päättyneellä kaudella merkittävän kehitysloikan ja nousi aivan kansainväliselle huipulle.
Suomessa on ällistelty etenkin Minkkisen parantunutta hiihtovauhtia. Paljon on myös puhuttu siitä, miten Minkkisen pitkät leirit Keski-Euroopassa auttoivat hänet huipulle.
Ylen haastatelussa nousi viikonloppuna esille asia, josta ei ole aiemmin puhuttu.
– Kilpailin noin neljä kiloa kevyempänä kuin edelliskaudella. Kyllähän huippukestävyysurheilu silloin on helpompaa ja lihaskestävyys parempi. Tarkkasilmäisimmät sen varmasti huomasivat, mutta olet ensimmäinen median edustaja, joka siitä suoraan kysyy, kertoi Minkkinen Ylelle.
– En ollut aiemmin valmis tästä puhumaan, koska en olisi osannut ennustaa, millainen julkinen härdelli siitä olisi voinut käynnistyä. Esimerkiksi MM-kisojen aikana en olisi varmaankaan kommentoinut, jos olisi kysytty. Näin pitkällä keväässä tunnelma on jo rennompi, selvitti ampumahiihtäjä.
Minkkinen korosti, että hän on saanut riittävästi ravintoa ja asiaa on lähestytty ammattimaisesti. Suomalaisesta kestävyysurheilusta löytyy runsaasti myös esimerkkejä painonpudotuksista, jotka ovat johtaneet tulostason romahtamiseen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Espanjassa leireilevä Noora Neziri julkaisi rohkean kuvan – näin naisella menee nyt
- Senni Salminen lähti Portugaliin – naisen päivitys etelästä ihastuttaa
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Senni Salminen lähti Portugaliin – naisen päivitys etelästä ihastuttaa
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti