Ronnie O’Sullivanin raivo repesi julkisesti – koko totuus selvisi

Snooker-tähti Ronnie O’Sullivanin kausi on ollut vaikea ja rikkonainen. Seitsenkertainen maailmanmestari kiehahti kunnolla tammikuussa ottelussa Robert Milkinsiä vastaan. Mies rikkoi mailansa Champions Leaguen ottelussa.
O’Sullivan hävisi Milkinsille 2–3. Legendaa ei ole kilpaillut sitten helmikuun alkupuolen.
Snookerin MM-kisat lähestyvät. O’Sullivan on nyt avautunut ongelmistaan Daily Mailille. Hän puhui myös Milkins-ottelun kilahtamisestaan.
– Kadun sitä, mutta en tehnyt sitä hetken mielijohteesta. Olin taistellut neljä vuotta enkä enää kestänyt, vuodatti O’Sullivan.
– Häviäminen ei ollut ongelma, vaan se, että pelasin todella, todella huonosti. Neljä vuotta heikkoa suorittamista on pitkä aika, joten paloin loppuun. Se söi minut. Tämä on ollut yhtä tuskaa. Olin etenkin kauden alussa tilanteessa, jossa pelkäsin mennä harjoituspöydälle tai pelkäsin ottaa keppini esiin.
– Yritin pelata vasemmalla kädellä koko elokuun. Sitten yritin muuttaa tukikäteni (englanniksi ”bridge”) asentoa, ja sormissani oli laastareita. Olen yrittänyt kaikenlaista pääsemättä mihinkään. Siksi piti pitää tauko.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Eiköhän se ollut siinä – Suomen ampumahiihtotähti veti johtopäätöksensä
- Kuohujuoma virtasi – Krista Pärmäkoski vaihtoi vapaalle
- Sukset naulaan – Suomen maajoukkueurheilija teki rajun ratkaisun: ”En halua elää sellaista elämää”
- Ronnie O’Sullivanin poikkeuksellinen temppu puhuttaa MM-kisoissa
- IS:lle ikävää vihjailua Wilma Murrosta
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- IS:lle ikävää vihjailua Wilma Murrosta
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen