Suomalainen moukaritähti paljasti nyt koko karun totuuden

Suomalainen moukarinheittäjä Krista Tervo käänsi viime kaudella kautensa epätasaisuudesta todelliseksi loistoksi.
Tervo romahti vielä kesäkuun EM-kisoissa karsintaan. Hän oli kuitenkin olympialaisissa hienosti kuudes.
Tervo kruunasi kautensa Ruotsi-ottelussa. Leka lensi siellä SE-lukemiin 74,85 metriä. Nainen on nyt kirjoittanut yhteistyökumppaninsa Siltarahan blogissa viime vuoden tapahtumista. Hän myönsi karun totuuden.
– Viime kisakauden jälkeen kropassa oli selviä uupumisen merkkejä, ja lepo tuli tarpeeseen pitkän ja raskaan kauden jälkeen.
– Kauden lopussa saavutettuani isoimpia askeleita tähän astiselta uraltani, minulle heräsi samaan aikaan aivan uudenlainen motivaatio sekä ajatusmalli urheilu-uraani kohtaan. Sitä silmällä pitäen olen harjoittelut mahdollisimman laadukkaasti kohti tulevia koitoksia. Harjoitukset ovatkin sujuneet juuri suunnitellusti ja kehitystä on tapahtunut monessa osa-alueessa.
– Kisakauden ollessa jo aivan nurkan takana, voin sanoa olevani todella innoissani tulevista kilpailuista! Etenkin katse on suunnattu kauden viimeiseen koitokseen eli Tokion MM-kilpailuihin! selvitti Tervo.
Tervo on heittänyt tällä kaudella 69,85 metriä. Silja Kosonen teki samassa Euroopan heittocupin kilpailussa uuden SE-tuloksen 77,07 metriä.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nooralotta Neziri esitteli muodonmuutoksensa uuden kisakauden alla – ”Upea”
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Eiköhän tämä riitä – Suvi Minkkinen veti johtopäätöksensä
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Eiköhän tämä riitä – Suvi Minkkinen veti johtopäätöksensä
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti