Ella Junnila kypsyi tähän tiedusteluun – teki asioita selväksi rakkaastaan

Korkeushyppääjä Ella Junnila on ollut kovien spekulaatioiden kohteena viimeisen puolen vuoden aikana.
Junnila ilmoitti maaliskuussa vaihtavansa valmentajaa. Yhteistyö Tuomas Sallisen päättyi, ja asia herätti paljon keskustelua. SE-nainen on palannut vielä kerran aiheeseen. Junnila päivitteli kuulumisiaan Instagramissa.
– Ekaan pätkään kuuluu yksi kappale valmentajauutisia, yksi Aasia- matka, jonkun verran harjoittelua ja paljon vastailua kysymykseen, kuka mua valmentaa. Aloitetaan luku kaksi siis vastaamalla vielä kerran tähän kysymykseen. Mua valmentaa kesän ajan mun iskä, entinen pituushyppääjä ja sittemmin valmentaja, sekä mun puoliso (Mikko Rummukainen), myös entinen pituushyppäjä ja sittemmin valmentaja. Mun tuleva valmentaja Tia Hellebaut on koko ajan tietoinen, mitä mä täällä touhuan ja mun kesän valmennuskaksikolla on hyvä keskusteluyhteys Belgiaan, viestitti Junnila.
Junnila kertoi myös kesän suunnitelmistaan ja yleisistä tunnelmistaan. Kauden alku on ollut tuloksellisesti vaikea, mutta nainen on yrittänyt pysyä positiivisena.
– Osassa kaks asettelen tekniikan palasia yhteen harjoitusten kautta, kohti seuraavia kisoja. Seuraavan kerran kisalappua rintaan sovitellaan 13.7. Ranskassa mistä lähtee toinen kisaputki käyntiin. Innolla odotan tätäkin pätkää! Ilo hyppäämiseen näkyy mulla ainakin siinä, että aina kun katon jonkun muun hyppäämistä, nousee kehoon fiilis siitä, kuinka ois kiva itekin olla hyppäämässä tuolla! Himo hyppypaikalle on siis läsnä jatkuvasti.
– Kun lähestyminen tekemiseen on ”tää on lahja ja etuoikeus, mitä saan tehdä” ei tekemisestä kerää turhaan paineita. Ollaan siellä kuuluisalla ilon puolella. Samalla se luo niihin kuoppiin erilaisen fiiliksen. Ärsyttääkö kun ei onnistu niin hyvin kun mihin tiedän pystyväni? Kyllä ärsyttää. Harvoin onnistuminen kisoissa on 10/10. Mut kun teen hommaa oikeesti halusta hypätä, se 1/10 onnistuminenkaan ei tunnu maailmanlopulta vaan askelmalta polulla, filosofoi Junnila.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi