IL: Ella Junnilasta leviää shokkiväite – näin SE-nainen kommentoi

Heta Tuuri ja Ella Junnila olivat parhaat suomalaiset Paavo Nurmi Gamesin korkeushypyssä tuloksella 184 ja sijoilla kuusi ja seitsemän.
Junnila teki viime vuonna Turussa Suomen ennätyksen 197. Hänen tulostasonsa on laskenut sen jälkeen rajusti. SE-nainen ei silti ollut maansa myynyt tiistaina.
– Olen yrittänyt koko kevään kasailla palasia yhteen urheilussa ja hyppäämisessä, ja taas meni hiukan eteenpäin. Tähtäimessä on saada syksyyn ja MM-kisoihin kaikki natsaamaan.
– Kaikki asiat ovat jo siellä, joten sen puolesta en ole huolissani. Fysiikka on kunnossa ja jalka tosi kova, nyt vaan toistoja paljon, sanoi Junnila SUL:n tiedotteella.
Junnila siirtyy syksyllä Tia Hellebautin valmennukseen. Iltalehden mukaan yleisurheilupiireissä leviää väite, jonka mukaan Junnilalla olisi nyt menossa jonkinlainen välivuosi. Hän tyrmää väitteet.
– Se on ulkopuolisten ongelma, jos he ajattelevat, että tämä on välivuosi. Itse en näe sitä niin. Ja minua ei oikeastaan kiinnosta. Tiedän itse, missä mennään.
– Jos joku tulkitsee, ettei minulla ole sata pelissä, en voi vaikuttaa siihen, avautui Junnila IL:lle.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ristomatti Hakola yllätti – ihasteli maajoukkuehiihtäjän ulkonäköä julkisesti
- Suoraa tekstiä: Ella Junnila sanoi selvät sanat Suomen yleisurheilutähtien väleistä
- Nooralotta Nezirin toiminta ällistyttää – ”Onko tämä laillista?”
- IS: Näin Seppo Rädyn maailma romahti – ”Armoton pettymys”
- Suvi Minkkisen päivitys herätti huolen – totuus selvisi nyt kaikille
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Shokkiuutinen tuli – hiihdon maailmantähden elämä muuttui silmänräpäyksessä
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Katse lepää: Jasmi Joensuu julkaisi upeita kuvia
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Iivo Niskanen teki tilannepäivityksen – muutos ulkonäössä varasti huomion
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Se oli siinä: Hiihtotähden ura on nyt ohi
- Shokkipaljastus: Venäjän hiihtotähdet ovat tulossa Suomeen
- Mahtavaa: Silja Kososelle loistavia uutisia
- Ampumahiihtolegenda Mari Ederiltä yllättävä aluevaltaus
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”