Reetta Hurske rikkoi hiljaisuuden – tämä on totuus naisen tilanteesta

Suomalaiset pika-aiturit ovat aloittaneet kautensa pääosin varsin mainiosti. Reetta Hurske on yksi niistä, joiden sesonki ei kuitenkaan ole saanut ihanteellista alkua.
Hurskeen kauden paras on kohtuullinen 12,92. Hän jäi kuitenkin juhannuspäivänä Kuortaneella yli 13 sekunnin aikoihin.
Hurske on nyt päivitellyt pitkästä aikaa kuulumisiaan myös Instagramissa.
– Pitkästä aikaa päivitystä tänne. Kun kerranki paistaa nii napsastaan muutama kuva meidän pieneltä ulkoilulta, joita tulee Mimmin kanssa tehtyä päivässä useammankin kerran. Jollakin tavalla tää kesä on ollu ilmojen puolesta todella masentavaa aikaa. Vettä sataa ja on viileetä. Kohta on jo kesäkuukin ohi ja tuntuu, ettei kesä oo ehtiny vielä alkaakaan, aloitti Hurske, ennen kuin palasi urheiluun.
– Urheilullisesti viimeiset viikot on ollu haastavia ja toisaalta toiveikkaita. Jalkavaivat tuntuu pikkuhiljaa väistyneen ja päästy taas tekemisen pariin. Muutamat kisatkin kisattu. Tuloksellisesti ei todellakaan sellaisia mitä haluaisin, mutta myöskään tilanne ei oo ollut optimaalinen alkukesän huipputuloksia ajatellen, selvitti Hurske.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus