MM-sankari Alisa Vainio päätyi rajuun ratkaisuun
MM-kisoissa maratonilla upeasti viidenneksi sijoittunut Alisa Vainio ei ole vielä malttanut lopettaa kauttaan.
Vainio on nimittäin mukana lauantaina Vantaalla, kun juostaan SM-maratonit. Kyseessä on Vainion sesongin toinen maraton.
Vainio paineli Tokion hurjissa olosuhteissa maratonin ajassa 2.28.32. Hänen ennätyksensä on 2.25.36. Vainio juoksee SM-maratonin ilman aikatavoitteita.
– Ajatuksena on, että maratonilla ei nyt ole painetta. Menen päivän vireen mukaan. Tuntuu, että olen palautunut hyvin edellisestä kilpailusta, Vainio sanoi SUL:n tiedotteella.
Vainio palaa siis maratonkisoihin melko nopeasti MM-kisojen jälkeen. Hän kertoi, että asiaa käytiin tarkkaan läpi.
– Sitä punnittiin, tuleeko tämä liian nopeasti edellisen maratonin jälkeen, mutta kaikki on näyttänyt hyvältä ja treenit ovat kulkeneet hyvin, Vainio perusteli ratkaisuaan.
– Ajatus SM-maratonille osallistumisesta lähti siitä, että en ole vielä tällä kaudella edustanut seuraani SM-kisoissa, ja vaihtoehtoina olivat enää SM-maraton ja SM-maastot. Niistä maraton on enemmän minun juttuni, Vainio sanoo.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Venäjän hiihtotähden tilanteessa ikävä käänne – poliisitutkinta käynnissä
- Somepäivitykset paljastivat – Saga Vannisen elämään tuli uusi ihminen
- Suru-uutinen: Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Äärimmäisen raskasta todeta”
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi
- Yksi on poissa: Hiihdon maailmantähti teki katoamistempun
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Ristomatti Hakola nöyrtyi – pöydälle lyötiin suora kysymys
- Ura päättyy? – Yle: 26-vuotias suomalainen hiihtosensaatio virittelee uutispommia
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Se oli siinä: Suomalainen keihäsässä lopettaa uransa – ”On aika sanoa ääneen”
- IS: Hiihtotähdet tulivat Antti Tuiskun vieraaksi – ikävä totuus valkeni nopeasti
- Kerttu Niskanen ei saapunut lähtöviivalle – nyt selvisi totuus naisen tilanteesta
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Ristomatti Hakola nöyrtyi – pöydälle lyötiin suora kysymys
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi