”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
Suomalainen alppihiihtolegenda Kalle Palander on ollut monessa mukana uransa ja elämänsä aikana.
Tuoreessa Gämblers Castin jaksossa kerrottiin eräästä dramaattisesta hetkestä vuodelta 1999. Pujottelun maailmanmestaruuden aiemmin samana vuonna voittanut Palander oli tuolloin armeijassa.
Palander paljasti saaneensa melkoisen shokkitiedon kesken erään palveluspäivän.
– Elettiin kevättä MM-kisojen jälkeen ja ensimmäinen tyttäreni Mathilde oli Norjassa saanut alkuunsa, aloitti Palander.
– Niin siis tunnistettu ensimmäinen, kuittasi Aleksi Valavuori.
– Niin, tunnistettu ensimmäinen juuri näin. Sain kirjeen postitse, että olen raskaana. Hän, nainen oli raskaana, tarkensi Palander.
– Noissakin hommissa sinua ei tunnettu kestävyydestä, vaan nimenomaan räjähtävyyttä, velmuili kolmas juontaja Juha Perälä.
Raskaus tuli melkoisena shokkina Palanderille. Hän alkoi nopeasti pohtia mahdollisuuksia.
– Voi vittu, vittu, vittu, vittu. Mitä mä teen? Olen just voittanut maailmanmestaruuden. Nyt mä oon kusessa. Miten mä saan sen tekemään abortin?… Hän sanoi, että hän haluaa pitää sen. Meillä oli kuukausia aikaa.
Mathilde-tytär syntyi lopulta 29. joulukuuta 1999.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suru-uutinen: Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Äärimmäisen raskasta todeta”
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi
- Yksi on poissa: Hiihdon maailmantähti teki katoamistempun
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Ristomatti Hakola nöyrtyi – pöydälle lyötiin suora kysymys
- Wilma Murto tekee yllättävän aluevaltauksen – mitäköhän tästä tulee?
- Seivästähti Elina Lampela hempeili somessa: ”Söpöin”
- Ura päättyy? – Yle: 26-vuotias suomalainen hiihtosensaatio virittelee uutispommia
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Se oli siinä: Suomalainen keihäsässä lopettaa uransa – ”On aika sanoa ääneen”
- IS: Hiihtotähdet tulivat Antti Tuiskun vieraaksi – ikävä totuus valkeni nopeasti
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Kerttu Niskanen ei saapunut lähtöviivalle – nyt selvisi totuus naisen tilanteesta
- Ristomatti Hakola nöyrtyi – pöydälle lyötiin suora kysymys