Se oli siinä: Wilma Murron elämäntyö murskaksi – "Ei koskaan toteudu"

Suomalaisen seiväshyppääjän Wilma Murron viime vuodet ovat olleet vaikeita. Hän on puhunut nyt haasteistaan Hanna Tikanderin podcastin vieraana.

Jaksossa käsiteltiin esimerkiksi Murron viime talvena saamaa masennusdiagnoosia. Tikander tiedusteli Murrolta, miltä diagnoosin saaminen tuntui.

– Ehkä syömispuoli on ollut sellainen, mikä on ollut semmoinen eka oma kokemus mielenterveydestä. Siinä myös ehkä kesti hetki aika ennen kuin tajusin, että tämähän on siis mielenterveyden asia, eikä ole kyse siitä, että olen kelvoton urheilija tai jotain, vaan tämä on mielenterveyskysymys.

– Se herätti hirveästi erilaisia tunteita se diagnoosin saaminen. Alkujaan se oli ehkä vähän semmoinen shokki, että jotenkin ei oikein tajunnut, että ei kai minulla nyt voi. Tai tuntui jotenkin oudolta, että minäkin olen lähtökohtaisesti positiivinen ja näen mahdollisuuksia ja olen iloinen. En ole mitenkään synkkyyteen taipuvainen oikeastaan mitenkään, avasi Murto.

Murto muistutti myöhemmin, että taustalla oli vaikea vuosi, johon liittyi esimerkiksi pettymys olympialaisten suhteen.

– Vuosi 2024 oli ammatillisesti hirveä. Minulla oli pitkä tähtäin. Olen kuvannut sitä sillä tavalla, että olen kymmenen vuotta maalannut sellaista taulua, missä on Pariisi ja olympialaiset, että olen 26 ja hyppään 5 metriä ja otan kultamitalin.

– Kymmenen vuotta, kun maalaan sitä, niin 9,5 vuotta näyttää siltä, että se on mahdollista ja se toteutuu ja näyttää hyvältä. Sitten se vika puoli vuotta onkin sellainen, että heitetään purkista mustaa maalia sen hienon kuvan päälle, ja sitä ei koskaan tulekaan ja se ei koskaan toteudu. Se oli yllättävän iso luopumisen tuskan kokemus. Puoli vuotta ennen olympialaisia minulle tuli kolme jännevammaa peräjälkeen. Käytännössä tiesin kahdeksan viikkoa ennen olympialaisia, että tämä ei tule toteutumaan. Tuli sellainen takareiden jänteen vamma, minkä vuoksi oli käytännössä ihan siinä ja siinä, että hyppäänkö silloin ylipäätään, avasi Murto.