Kaisa Mäkäräinen lausui Ylellä selvää tekstiä Suomen ampumahiihtonaisista
Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina naisten osalta viestillä. Voiton vei Ruotsi kokoonpanolla Ella Halvarsson, Anna Magnusson, Elvira Öberg ja Hanna Öberg. Suomi oli viestin neljäs joukkueella Inka Hämäläinen, Sonja Leinamo, Venla Lehtonen ja Suvi Minkkinen.
Perjantain pikakisassa romahtanut Leinamo hoiti oman roolinsa mainiosti. Hän oli syystäkin tyytyväinen.
– Pääsin toiselle osuudelle hyviin porukoihin mukaan ja pystyin pitämään tunteen mahdollisimman hyvänä ammuntaan tuloa varten. Pyrin penkalla ottamaan tänään sekunnit pois ja selvisin vähillä varoilla. Viimeisellä hiihtokierroksella sain laittaa kaiken peliin. Toteutin omaa suunnitelmaa ja ammunta tuntui tänään kilpailukykyiseltä. Se oli nopeaa ja tarkkaa suorittamista, Leinamo arvioi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Ylen asiantuntija Kaisa Mäkäräinen seurasi silmä tarkkana Suomen joukkueen menoa. Hän on nähnyt selvän muutoksen.
– Sillä tavalla kyllä Suomen naisten joukkueen taso on noussut niin paljon, että meidän ei tarvitse enää laittaa niin sanotusti parhaimpia urheilijoita tähän viestin alkuun, että kunhan pysytään kisassa mukana mahdollisimman pitkään, mikä ampumahiihtoviestissä tietysti on tärkeintä. Me on pystytty ruveta rakentamaan sitä joukkuetta niin, että meillä on tällä hetkellä kovin urheilija siellä ankkurina ratkomassa niitä tiukkoja paikkoja, muistutti Mäkäräinen Ylelle.
Mäkäräinen ei malttanut myöskään olla jossittelematta. Niin lähellä Suomi kävi palkintopallisijaa.
– Jos nyt oikein halutaan jossitella, niin meillä jäi vain käytännössä minuutti tuohon voittajaan Ruotsiin. Ja yhdeksän varapatruunaa. Olisi sieltä pois ollut niitä myös vielä otettavissa. Se ei ole millään tavalla semmoista kuvitelmaa, että eikö me voitaisi olla tuolla top kolmessa – tai eikö nämä neljä Suomen naista voisi olla siellä top kolmosessa vielä tämän kauden aikana.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsin hiihtotähdeltä raju avautuminen
- Olli Hiidensalolta lähes täydellinen suoritus olympialaisissa
- Ylen asiantuntijalta suorat sanat Lauri Vuorisesta
- Törkytekstiä! Fani hyökkäsi Jasmi Joensuun kimppuun – hiihtotähden reaktio ei jätä kylmäksi
- Raju syytös: Hiihtolegendalta täystyrmäys Iivo Niskaselle
- Jasmi Joensuu murtui – ”Ei jumalauta”
- Jättipettymys – Jasmi Joensuu ulkona!
- IL: Ylellä kävi nolo olympiamoka: ”Korjaamme ensi tilassa”
- Suomen hiihtomies floppasi pahasti – nyt tuli karu paljastus
- Kimi Räikkönen ja Marcus Grönholm – Suomen olympiatähdeltä yllättävä mökkitarina esikuvastaan IL:lle
- Riitta-Liisa Lassila olympialaisissa: etsii treffiseuraa
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Lauri Vuorinen ja Johanna Matintalo paljastivat IL:lle: suhteessa iso käänne!
- Lindsey Vonn: shokkitieto!
- Lindsey Vonn rikkoi nyt hiljaisuuden
- Törkytekstiä! Fani hyökkäsi Jasmi Joensuun kimppuun – hiihtotähden reaktio ei jätä kylmäksi
- Aleksi Valavuori lyttäsi Iivo Niskasen toiminnan: ”Sopii yhtä hyvin kuin Vilma Nissinen Vantaalle”
- Näkökulma: Iivo Niskanen sumutti koko hiihtokansaa – viideltä kympiltä odotettavissa jättipaukkua
- Jasmi Joensuu murtui – ”Ei jumalauta”
- Suru-uutinen: Suomen vanhin olympiaurheilija kuoli 100-vuotiaana