Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
Suomalainen pika-aituri Reetta Hurske on pitänyt joulukalenteria, jossa hän kertoo elämästään ja urheilusta.
Hurske päätti torstaina kertoa itsestään viisi asiaa, joita hän ei usko ihmisten tietävän.
– Viisi asiaa, mitä et ehkä tiennyt minusta, aloitti Hurske.
– Mulla on vuodenajasta riippuen, joko enemmän tai vähemmän ihottumaa. Oon myös jättänyt omasta mielestä kivoja kuvia julkasematta siinä näkyvän ihottuman vuoks tai ainakin pehmentäny sitä ihottuman kohtaa. Tässä esim 4 sellasta kuvaa.
– Oon juonut kahvia mustana jo rippikouluikäsestä saakka. Aamukahvia on saatava, mutta esimerkiks päiväkahvi on nykyään vähän niin ja näin. Mulle pienetkin asiat saattaa olla todella merkityksellisiä. Sain esimerkiks mun vanhemmilta enkelipinssin mukaan mun ihan ensimmäiselle arvokisareissulle ja se kulkee edelleen mukana jokasessa kisareissussa. Kuvassa itselle myös äärettömän tärkeä koru isoäidiltä.
– En välitä juustokakuista tai kermavaahdosta. Mun mielestä myöskään mansikoita tai banaania ei pidä sekottaa suklaaseen. Ja lättyjen päälle kuuluu vaan hillo. En oo koskaan syöny BigMacia. Nuorempana valinta oli aina euron juusto tai El Maco tai vastaava ja nykyään tilaan vaan kanaburgereita mikäli tilaan, listasi Hurske.
Hurskeen viime kausi oli vaikea. Hänen kautensa päättyi jo Kalevan kisoihin.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KOK: Venäjän armeijaan liitetty hiihtäjä pääsee olympialaisiin
- Ruotsin yleisurheilun naistähti paljasti tilanteensa – ”Olen sinkku”
- Krista Pärmäkosken somepaljastus tuotti viestitulvan: ”Voimia ja jaksamista”
- Hylkäys kohukisassa – huippuhiihtäjän sisko raivostui ratasekoilusta
- Reetta Hurske: Maailman kärkiaika
- Ampumahiihtojoukkueelta hämmentävä ratkaisu
- Shokkipaljastus! – ruotsalainen myönsi voittaneen huijaamalla
- Ylen olympialähetykset maksumuurin taakse – ”Ei sovi velvollisuuteen”
- Doping-pommi: Suomessa loistanut 100 metrin pikajuoksutähti kärysi
- Therese Johaugilta yllätysilmoitus: ”Se oli aivan maagista”
- Iivo Niskasen kilpakumppani aiheutti ihmetystä Ylellä
- Doping-pommi: Suomessa loistanut 100 metrin pikajuoksutähti kärysi
- Ylen olympialähetykset maksumuurin taakse – ”Ei sovi velvollisuuteen”
- Ruotsin yleisurheilutähti joutui salakuvauksen uhriksi – videolla yli miljoona katsojaa
- Urheilucast: Jokerit tekemässä järisyttävän kaappauksen Liigassa!
- Ampumahiihtojoukkueelta hämmentävä ratkaisu
- Palkintopallihiihtäjä jätettiin tylysti ulos olympialaisista: ”Olen sanaton”
- Mitä ihmettä? – Supertähti harjoitteli olympialaduilla ilman lupaa
- Therese Johaugilta yllätysilmoitus: ”Se oli aivan maagista”
- Shokkipaljastus! – ruotsalainen myönsi voittaneen huijaamalla