Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
Ampumahiihdon maailmancup päättyi Ranskassa yhteislähtöihin. Miesten kisan voitti Italian Tommaso Giacomel.
Tero Seppälä sijoittui miesten kilpailun 18:nneksi, ja Olli Hiidensalo oli 28:s. Seppälä ampui kaksi sakkoa ja Hiidensalo kiersi viisi sakkokierrosta. Seppälä paljasti sauvarikon tuhonneen hänen menestyshaaveensa.
– Kohtuullisen hyvä suoritus tänään. Kaksi sakkoa yhdeltä paikalta vähän harmittaa. Kolme paikkaa silti nollille ja kokonaisuutena parempaa ampumista kuin aiemmissa neljän paikan kisoissa. Hiihto tuntui ihan hyvältä. Koin sauvarikon ensimmäisellä hiihtokierroksella, minkä seurauksena tipuin joukosta. Siitä kesti hetki toipua viimeisille hiihtokierroksille. Voin olla kuitenkin ihan tyytyväinen loppusijoitukseen. Tästä voi jatkaa hyvillä mielin joulutauolle, Seppälä kommentoi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Hiidensalo ampui ensimmäiseltä paikalta nollat. Sitten tuli romahdus.
– Ensimmäisellä makuupaikalla reagoin hyvin tuuleen ja nousin siinä paljon sijoja. Toiselle paikalle tuulen suunta vaihtui, enkä reagoinut siihen tarpeeksi. Sen jälkeen tipuin aika paljon enkä keskittynyt penkalla tarpeeksi. Viidellä sakolla ei taistella keulapään sijoista. Hiihto tuntui tänään viikon pirteimmältä, arvioi mies tiedotteella.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KOK: Venäjän armeijaan liitetty hiihtäjä pääsee olympialaisiin
- Ruotsin yleisurheilun naistähti paljasti tilanteensa – ”Olen sinkku”
- Krista Pärmäkosken somepaljastus tuotti viestitulvan: ”Voimia ja jaksamista”
- Hylkäys kohukisassa – huippuhiihtäjän sisko raivostui ratasekoilusta
- Reetta Hurske: Maailman kärkiaika
- Ampumahiihtojoukkueelta hämmentävä ratkaisu
- Shokkipaljastus! – ruotsalainen myönsi voittaneen huijaamalla
- Ylen olympialähetykset maksumuurin taakse – ”Ei sovi velvollisuuteen”
- Doping-pommi: Suomessa loistanut 100 metrin pikajuoksutähti kärysi
- Therese Johaugilta yllätysilmoitus: ”Se oli aivan maagista”
- Ruotsin yleisurheilutähti joutui salakuvauksen uhriksi – videolla yli miljoona katsojaa
- Ampumahiihtojoukkueelta hämmentävä ratkaisu
- Palkintopallihiihtäjä jätettiin tylysti ulos olympialaisista: ”Olen sanaton”
- Doping-pommi: Suomessa loistanut 100 metrin pikajuoksutähti kärysi
- KOK: Venäjän armeijaan liitetty hiihtäjä pääsee olympialaisiin
- Krista Pärmäkosken somepaljastus tuotti viestitulvan: ”Voimia ja jaksamista”
- Ylen olympialähetykset maksumuurin taakse – ”Ei sovi velvollisuuteen”
- IS: Suvi Minkkisen selkeä muodonmuutos huomattiin Ruotsissa – suoraa puhetta!
- Lindsey Vonn yllätti – julkaisi alastonkuvan!
- Luistin viilsi – olympiaurheilija loukkaantui karmealla tavalla