Miltä tuntuu kuulla jatkuvia vitsejä Cocks-Dickenistä, Käsipalloliiton puheenjohtaja?

Muutaman kerran vuodessa – ja useamman kerran tämän kevään finaalisarjassa – suomalaiset pääsevät heittäytymään kekseliään vitsikkäiksi, kun Cocks ja Dicken kohtaavat käsipallon SM-sarjassa.
Miltä se tuntuu kuunnella samaa alapää”vitsiä” vuodesta toiseen, Käsipalloliiton puheenjohtaja Jari Henttonen?
– Se on hienoa! Me emme kulje massan mukana ja osaamme olla ylpeitä hienoista vanhoista nimistä, joilla on ihan eri historia. Mitäpä niistä luopumaan, Henttonen hymyilee SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
– Se on niin vanha vitsi, että sen toistaminen ei anna kenestäkään erityisen älykästä kuvaa. Mutta toisaalta se on myös meidän oma sisäpiirin vitsi – meillä on sarjassa El Clasicon sijaan tällainen El Romantico -kohtaaminen!
– 80-luvun alussa lukiossa taisin itse ekaa näitä alkaa kuulla. Silloin alettiin ymmärtää englanninkielen alatyylisiä sanoja vähän paremmin.
Dicken tunnettiin alun perin nimellä Drumsö IK eli Lauttasaaren Urheiluseura. Siitä lyhentyi ajan mittaan kutsumanimi Dicken.
– Cocksin eli Kukot keksi riihimäkeläinen rehtori 1960-luvulla. Olisi se varmaan voinut olla yhtä hyvin vaikka Lions tai Tigers, mutta hän piti Cocksia hyvänä, Henttonen taustoittaa.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Juhannuksen päätteeksi saatiin suru-uutinen – suomalainen olympiavoittaja on kuollut
- Mielettömiä kaaria – Suomessa nähtiin mielettömän kovatasoinen kilpailu
- Mitä Silja Kososelle on tapahtunut? – Brutaali totuus sanottiin nyt ääneen
- Nyt tuli puskista: Suomessa heitettiin mieletön keihäskaari
- IS:ssä paljastus: Krista Pärmäkoskella yökylässä tunnettu hiihtomies
- Tätä ei TV:ssä nähty – IS:ssä ikävä paljastus Mustafe Muusen käytöksestä
- IS: Yleisurheilupiireissä ikäviä väitteitä Wilma Murron toiminnasta – yksi mies sanoi suorat sanat
- Krista Tervo tarttui miesten moukariin – tulos saattaa ällistyttää
- Katseet kääntyvät: Kaisa Mäkäräisen taidonnäyte ällistyttää
- Se oli siinä ja sukset varastoon: Suomalainen hiihtoässä paljasti uuden uransa

- Olisitko uskonut? Hiihtoässä Anne Kyllönen esitteli toista työtään
- Katseet kääntyvät: Kaisa Mäkäräisen taidonnäyte ällistyttää
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – Ella Junnilakin ällistyi
- Tätä ei TV:ssä nähty – IS:ssä ikävä paljastus Mustafe Muusen käytöksestä
- IL: Asiantuntija latasi suorat sanat Lotta Haralasta ja naisen puheista
- Nyt tuli kunnon kaari: Suomen keihäsässä palasi – ennätys murskaksi