Suomalaishiihtäjä nousi lähes 40 sijaa – ”Uran paras hiihto ikinä!”

Suomalaiset mieshiihtäjät onnistuivat Lillehammerin takaa-ajon 15 kilometrin perinteisellä osuudella vähintäänkin erinomaisesti.
Norjalaiset olivat kotimaastoissaan tolkuttoman ylivoimaisia, sillä peräti viisi ensimmäistä sijaa jäi Norjaan! Martin Johnsrud Sundby oli nopein.
Norjalaisen ylivoiman takana vaihtelevista asetelmista takaa-ajoon lähteneet hiihtäjät suoriutuivat lopulta loistavasti: seitsemänneksi hiihtäneen Matti Heikkisen jälkeen pistesijoille hiihtivät myös hurjasti nousseet Ville Nousiainen (sija 23) ja Lari Lehtonen (sija 26).
Lähtöasetelmat määrittyivät minitourin aiempien kisojen, perjantain sprinttihiihdon ja eilisen vapaan hiihtotavan 10 kilometrin hiihdon mukaan, jotka eivät olleet sujuneet suomalaisilta kummoisesti.
Perinteisellä hiihtotavalla Lehtonen paransi sunnuntaina sijoitustaan lähes neljäkymmentä pykälää ja hiihti yhden päivän kovimmista yksityisajoista. Samalla Lehtonen kirjautti itselleen kauden ensimmäiset pisteet maailmancupissa.
– Se oli aika lailla uran paras hiihto ikinä! Nyt tuli todellinen pöljä päivä, tähän oli hankala eilisen jälkeen uskoa. Päivät eivät tosiaankaan taida olla veljiä keskenään. Eilen tuntui että kaikki menee ihan päin seiniä, mutta sitten iskikin tämmöinen päivä kohdille, häkeltynyt Lehtonen kommentoi Hiihtoliiton tiedotteessa.
”Lähdin tykitysmeiningillä”
Ville Nousiainen oli päivän toinen suomalainen supernousija.
– Se oli lähtökohta, että sijoitus nousee ja paljon. Ladulle lähdin tykitysmeiningillä, siellä juostiin kilpaa ja mentiin tosissaan.
Kuuteen kilometriin asti tultiin aika paahtoa. Parannettavaakin yhä on. Reisissä tuntui melko lailla, se kertoo siitä että mies ei ole vielä parhaassa iskussa, Nousiainen kertoi.
Päivän kovin suoritus löytyi Matti Heikkiseltä.
– Viimeinen kilometri oli varmasti urani paras, jos vertaa tämäntyyppisen hiihtomuodon kilpailuihin yleensä. Olen kyllä tyytyväinen hiihtooni. Siellä oli hyviä elementtejä jo paljon seassa, tämä viesti tuli valmennukseltakin. Ensi viikolle ei ihmeellisempiä suunnitelmia, lähdetään Davosiin hiihtämään kovaa, Heikkinen kommentoi tiedotteessa.
Päävalmentaja Reijo Jylhä oli kolmikon otteisiin tyytyväinen.
– Saatiin yksi kaveri lisää maailmancupin pisteille. Se oli paras asia kokonaisuutta ajatellen tältä päivältä. Pojat hiihtivät jokainen hyvät hiihdot, Jylhä kiitteli.
Muut suomalaiset jäivät kauaksi 30 parhaan listalta. Juho Mikkonen löytyi lopputuloksista sijalta 52, Matias Strandvall sijalta 59, Martti Jylhä sijalta 62 ja Perttu Hyvärinen sijalta 68.
– Vaikeata on. Ei sujunut mikään. Motivaatio on tämmöisten päivien jälkeen koetuksella, Hyvärinen kommentoi kilpailun jälkeen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Voi nyt sentään – Ylelle karu paljastus Robert Heleniuksen tilanteesta
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Huh – Lola tarjosi faneilleen sellaisen saunashow’n että alta pois
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Nythän jysähti – suomalaisheittäjältä historiallinen ennätyskaari
- Iskuakaan ei lähtenyt – raskaansarjan ottelu päättyi järkyttävällä tavalla
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mitä Conor McGregorille on tapahtunut? – Joe Rogan sanoi ääneen synkän totuuden
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Tämä näky televisiossa oli liikaa – Tapio Suominen koulutti Yleä oikein kunnolla
- Ovatko Jelena Välben päivät pian luetut? – Nainen joutui kunnon ryöpytykseen
- Mainio pari: Suomalaiset urheilutähdet hempeilivät näyttävissä lomakuvissa
- Huh – Lola tarjosi faneilleen sellaisen saunashow’n että alta pois