Jääpallolegenda Sami Laakkonen maalimäärästään: ”Ei tällä vielä kehumaan pääse”

Suomen kaikkien aikojen jääpalloilijoihin lukeutuva Sami Laakkonen teki paluun täksi kaudeksi kotoiseen Bandyliigaan. Maalitykki liittyi Porvoon Akilleksen riveihin kauden alla, jolloin joukkue nostettiin automaattisesti yhdeksi suurimmaksi ennakkosuosikiksi. 40-vuotias konkari kertaa kauden kulkua ja syitä kotiinpaluulleen SuomiUrheilu.comin haastattelussa.
Miltä kotiinpaluu on maistunut?
– Hyvältä on tuntunut pelaaminen ja kiva olla jälleen kotona. Maaleja on tullut jonkun verran, mutta ei tällä vielä kehumaan pääse, maalipörssin kärjessä 17 maalillaan oleva Laakkonen naurahtaa.
Mikä oli paluusi suurin syy?
– Perhe oli isoin syy siihen ja olen aina halunnut tehdä paluun Bandyliigaan ainakin yhdeksi kaudeksi. Nyt ikää on jo sen verran, että aika oli sopiva.
Kuinka paljon Bandyliiga on muuttunut ulkomaan vuosiesi aikana?
– Jääpallo on lajina yleensäkin muuttunut tuona aikana. Tällä hetkellä täällä on hyvää tekemistä seuroissa ja ollaan menty paljon ammattimaisempaan suuntaan. Sarjassa on paljon hyviä nuoria joukkueita.
Mitkä ovat suurimmat erot kotimaan liigassa verrattaessa Ruotsin ja Venäjän sarjoihin?
– Täällä pelejä on paljon vähemmän ja harjoitusolosuhteet ovat paljon huonommat. Ruotsissa päästään hyvissä ajoin harjoittelemaa halleihin, jonka vuoksi ottelu- ja harjoitusmäärät ovat siellä paljon isompia. Myös Venäjältä löytyy neljä hallia, missä voi pelata pidempään kuin ulkoilman armoilla. Jos pelejä tulisi täälläkin enemmän, saisimme heitä varmasti kiinni.
Akilles oli ennen kautta yksi suurimpia ennakkosuosikkeja. Miten pelit ovat menneet kun olette sijalla viisi tällä hetkellä?
– Meillä oli kovat odotukset kauteen lähtiessä, mutta nyt olemme sarjan keskikastia. Peli on ailahdellut liikaa ja olemme joutuneet käyttämään paljon paikkaajia loukkaantumisille. Nyt lähdemme kuitenkin pelaamaan kevättä ja playoffseja kohti. Siellä pelin pitää toimia.
Vieläkö mestaruus on teidän tavoitteenne?
– Se on edelleen meidän tavoitteemme ja peli kerralla teemme nöyrästi töitä sen eteen. Pelimme lähtee puolustuksen kautta ja se pitää saada nyt kuntoon. Myös maalipaikoissa pitää olla tehokkaampi, Laakkonen päättää.
Jesse Happonen
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala juhli – Nooralotta Neziri laukoi tylyä tekstiä
- Rakkautta ilmassa: Suomalaishiihtäjät löysivät toisensa – ”Komea pari”
- Jasmi Joensuu ällistyi mieshiihtäjän kommentista – teki saman tien asioita selväksi
- Topi Raitanen katosi kuvasta – mies astui nyt esiin
- Antti Tuiskun hiihtotiimistä pamahti shokkiuutinen
- IL:ssä brutaali paljastus Suomen keihästähden henkilökohtaisesta elämästä – nyt uidaan syvissä vesissä
- Viimeisellä räjähti – Suomessa pamahti kunnon moukarikaari
- Nooralotta Nezirin tilasta huolestuttava päivitys – tätä emme olisi halunneet kuulla
- Lotta Harala esitteli uusia kisa-asujaan – pika-aiturin fanit olivat sulaa vahaa
- Pernilla Böckerman yllätti – löi hynttyyn yhteen hiihtoässän kanssa

- Suvi Minkkinen löysi jälleen onnen – ”Vihdoinkin”