Lauri Vuorinen sijoittui parhaana suomalaisena kuudenneksi alle 20-vuotiaiden sprintissä nuorten MM-kilpailuissa Kazakstanin Almatyssa. Miesten perinteisen sprintin voitti Norjan Fredrik Riseth, naisten ykköstilan vei Saksan Victoria Carl.

Vuorinen oli ainoa loppukilpailuun tiensä raivannut suomalainen. Perinteisen sprintissä Vuorinen oli koko päivän hyvässä vireessä, sillä hän oli karsinnan nopein, alkueränsä toinen ja välieränsä toinen. Loppukilpailussa tavoitteena ollut mitali jäi kuitenkin harmittavasti haaveeksi.

– Toivoin, että finaalissa olisi ollut enemmän voimia. Erävaiheessa joutui aina tsemppaamaan, ja paukut loppuivat sitten finaalissa. Ei ollut mitään muuta tavoitetta kuin mitali. Karsinta oli hyvä, ja nyt on kyllä huono fiilis. Suksi oli liukas, keli vaikea ja suksi oli finaalissa vähän herkkä. Nyt energiaa kroppaan, hyvä loppuverryttely ja lepäämistä, jotta huomenna taas kulkee, Vuorinen sanoi Maastohiihdon tiedotteen mukaan.

Muista suomalaista välieriin selvisi myös Lauri Lepistö, joka oli erässään viides ja lopputuloksissa yhdeksäs. Varamiehenä kilpailuun startannut Lepistö oli suoritukseensa syystäkin tyytyväinen.

– Karsinnassa hyvä veto, 6. sija tuli yllätyksenä. Siitä ennakkoon kovaan puolivälierään, jossa oli muun muassa viime vuoden maailmanmestari ja tämän vuoden voittaja. Puolivälierässä taktiikan mukainen hiihto ja hyvin löytyi viimeinen vaihde mäkeen. Se oli selkeästi päivän paras hiihtoni! Välierässä olin sijoilla 4-5 koko ajan. Tullessa mäkeen, johon piti iskeä, olin ok asetelmissa. Pito oli herkkä, ja jouduin hyppäämään sukselle, menin hapoille ja jatkopaikka meni siinä, Lepistö kertasi.

Karri Hakala oli 28:s ja karsinnassa harmittavasti kaatunut Joni Mäki 36:s.

Suomen naisten nelikon hiihdot päättyivät tällä kertaa alkueriin, joissa Senni Vuolle oli eränsä viides ja parhaana suomalaisena 21:s. Emilia Myllykoski oli 28:s, Nea Katajala 29:s ja Jasmi Joensuu 30:s. Joensuun alkuerähiihdon pilasi kaatuminen, joka vei mahdollisuudet taistella jatkopaikasta.