Jarkko Nieminen kohtaa Roger Federerin Helsingissä 9.11.

© Kuva: Getty Images

Suomen kaikkien aikojen tennisässä Jarkko Nieminen kohtaa monien mielestä maailman kaikkien aikojen parhaan tennispelaajan Roger Federerin Final Night -tapahtumassa Hartwall Arenalla marraskuussa. Tennisuran päättäminen ottelulla hyvää ystäväänsä vastaan on Niemiselle unelmien täyttymys.

– Yksi unelmistani toteutuu marraskuussa, kun saan pelata ammattilaisurani viimeisen ottelun ystävääni ja kaikkien aikojen tennispelaajaa Roger Federeriä vastaan, Nieminen iloitsee Tennisliiton tiedotteessa.

– On mahtavaa juhlistaa uraani Suomessa yhdessä kotiyleisön kanssa, ja haluan, että tapahtumasta jää kaikille hyvä fiilis.

Niemisen taustajoukot ovat tehneet töitä ottelun eteen jo kesäkuusta lähtien, jolloin hän ilmoitti lopettamispäätöksestään. Final Night -tapahtuman tavoitteena on kunnioittaa Niemisen upeaa uraa ja tarjota mieleenpainuva viihde-elämys sekä maailmanluokan urheilua.

Tällä hetkellä tenniksen maailmanlistan kakkosena oleva Federer kertoo Niemisen ja hänen ystävyytensä alkaneen jo vuosia sitten.

– Olen tuntenut Jarkon jo pitkään. Pelasimme nelinpeliä junioreiden MM-kisoissa 1998 ja olemme siitä asti pitäneet yhteyttä, Federer sanoo.

Hänestä on ikävää, että Nieminen poistuu tennisareenoilta, mutta kertoo tulevansa mielellään jäähyväisotteluun:

– Tiedän, miten tärkeää tämä on Jarkolle. Lisäksi pääsen samalla vierailemaan ensimmäistä kertaa Suomessa.

Lähde: Tennisliiton verkkosivut.


Real Madrid – Villarrealia | JÄTTIKERROIN 50.00 REAL MADRIDILLE

1. Avaa pelitili NordicBetille.
2. Talleta – saat talletuksesi tuplana 100€ asti.
3. Nappaa jättikerroin 50.00 Real Madridin voitolle ja lyö veto!