Petäjä-Sirén jäi MM-mitalikisan ulkopuolelle

Purjelautaluokka RS:X:n maailmamestaruuskilpailuissa perjantaina kilpailtiin kolmen lähdön verran kevyessä tuulessa ja kuumassa ilmassa. Tuuli Petäjä-Sirénin osalta päivän lähdöt eivät sujuneet odotusten mukaisesti. Hän purjehti sijat 28, 27 ja 25, jotka sijoittivat hänet kokonaistuloksissa 25:denneksi. Päivän tulokset eivät miellyttäneet Petäjä-Siréniä, vaikka hyviäkin hetkiä lähdöistä löytyi.
– Kova päivä takana. Hetkittäisiä onnistumisia kyllä oli, mutta ei ollut jakoa tänään kärkeen, hän harmitteli.
– Reitin valinnoissa en onnistunut kovin hyvin, myös fysiikan puolella tuntuu olevan tekemistä näin kuumassa. Vähän olen pää tyhjänä mennyt tämän viikon, Petäjä-Sirén jatkoi.
Huominen mitalilähtö jäi tällä kertaa Petäjä-Siréniltä väliin. Huomenna kuitenkin ajetaan vielä yksi lähtö, jossa urheilija aikoo vielä pistää peliin jäljellä olevat voimat.
– Ei tässä enää ihmeitä saada aikaan, mutta painetaan täysillä, että jää vähän parempi fiilis kuitenkin kisoista, hän totesi.
Al Mussanahissa Omanissa purjehditaan RS:X –luokan MM-kilpailut 19.-24.10. Maailmanmestari on selvillä huomenna lauantaina. Kisaa johtaa nyt Kiinan Peina Chen. Omanin MM-kilpailut ovat monelle kovalle purjelautamaalle olympiamaapaikan maan sisäinen karsintakisa, mikä myös Petäjä-Sirénin mukaan näkyy kisassa. Tuuli Petäjä-Sirén valittiin Suomen edustajaksi Rion joukkueeseen viime viikolla.
Lähde: Tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”