Riikka Lehtonen ja Taru Lahti jatkoivat hyviä otteitaan beach volleyn World Tourin turnauksessa Brasilian Vitóriassa. Tiistain kahden karsintavoiton jatkeeksi suomalaiskaksikko voitti myös pääsarjan kaksi ensimmäistä otteluaan.

Suomalaisduo kukisti keskiviikon avausottelussaan viime kaudella MM-kisoissa viidenneksi sijoittuneen yhdysvaltalaisparin Lauren FendrickBrooke Sweat numeroin 21-18, 21-13.

Päivän toisessa ottelussa suomalaispari kohtasi emäntämaan kaksikon Maria AntonelliLiliane Maestrini. Yhteensä kolme MM-pronssia urallaan saavuttaneet brasilialaiset joutuivat tuottamaan pettymyksen iltapelissä pääkentälle kokoontuneelle kotiyleisölle.

Lehtonen ja Lahti tekivät päivän toisen urotyön voittamalla ottelun upeasti 24-22, 23-21. Peli oli keskeytettynä yli puoli tuntia sähkökatkon vuoksi.

Suomalaiskaksikko varmisti jatkopaikan eli pääsyn 24 parhaan joukkoon jo ennen torstaina pelattavaa alkulohkon päätösottelua.