Suomelle makoisa avausvoitto Maailmanliigassa – ”Tuo moraalia joukkueelle”

Suomi otti Maailmanliigan historiansa 50:nnen voiton lauantaina, kun se voitti Osakassa Korean avausviikonlopun toisessa ottelussa huikean taistelun jälkeen 3-2 (25-22, 25-20, 27-29, 19-25, 19-17)
Suomi pelasi hyvän ottelun, mutta jälleen muutama heikko hetki tummensi iltaa hetkittäin. Korea paransi peliään kolmannen erän puolivälistä lähtien.
Suomen torjuntapeli oli koko illan hyvää ja syöttöpelikin kulki mukavasti Lelu Ojansivun johdolla. Suomelle tuli ottelussa 20 torjuntaa ja 12 ässäsyöttöä.
– Tänään olen iloinen voitosta ja sehän tuo moraalia joukkueelle sekä uskoa omaan tekemiseen. Se millä tavalla voitto kaivettiin, oli myös makeaa. Selkeän 2-0 -johdon jälkeen tuli selkeästi kolmannen erän tappion myötä pieni menttaalinen paussi, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo iloitsi.
– Meidän syötöllä ei saatu kolmessa viimeisessä erässä enää Korean vastaanottoa irti verkolta ja pelimme rupesi hankaloitumaan. Yksi voiton avain oli 19 torjuntaa. Hyökkäyspelin nousu ottelun edetessä oli myös hyvää, Sammelvuo jatkoi.
Seuraava vastus on hyvin erityylinen.
– Sunnuntaina vastassa on täysin erilainen joukkue. Iso Kuuba. Japani näytti lauantaina, miten he ovat laitettavissa ongelmiin. Uskon, että leijasyötöllämme se onnistuu. Kuuban torjunnan kanssa pitää olla kärsivällinen, Sammelvuo ennakoi.
Lähde: Lentopalloliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”