Usain Bolt on tunnettu siitä, että hän osaa pitää hauskaa kilparadalla ja sen ulkopuolella. Bolt on usein nähty nimenomaan Lontoon seurapiirieliitin yökerhoissa.

Lontoo oli myös paikka, johon jamaikalainen päätti yleisurheilu-uransa. Boltin saama takareisivamma estää häntä osallistumasta jäljellä oleviin Timanttiliigan osakilpailuihin.

Brittimedia The Mirror on saanut käsiinsä kuitin Usain Boltin viikonlopun baarilaskusta. Kuitin loppusaldoksi on merkattu huimat 6500 puntaa ja Boltin kerrotaan antaneen henkilökunnalle tippiä 500 punnan edestä.

Boltin seurue nautti muuan muassa yli 500 punnan hintaista vodkaa, tuhat puntaa maksavaa samppanjaa, 23 kolme Red Bull -energiajuomaa sekä 18 Coca Cola -tölkkiä.

Yksi paikallaolleista juhlijoista totesi Boltin ostaneen juomia kaikille yökerhossa olleille.

Boltin viikonloppu sujui railakkaissa merkeissä, sillä sprintteritähti nähtiin kolmena päivänä Lontoon yössä. Perjantaina jamaikalainen julkaisi videon itsestään Snapchatiin, jossa hän kaataa korvaansa samppanjaa.

Lähde: The Mirror.