Jo kolmannen kerran dopingista urallaan kärynnyt vapaaottelulegenda Anderson Silva ei haluaisi luopua vielä kokonaan kamppailu-urheilusta. Brasilialainen UFC-veteraani on herätellyt median huomiota puhumalla jälleen halustaan otella nyrkkeilyssä ikonista amerikkalaislyöjää Roy Jones Junioria vastaan.

Vaikka mittelöstä kaikkien aikojen parhaana pidetyn vapaaottelijan ja nyrkkeilylegendan välillä on puhuttu vuosien varrella jo lukemattomia kertoja, ovat Silva ja Jones ottaneet asian taas kerran esille. Tällä kertaa uhkailut voidaan ottaa hieman vakavammin, sillä brassikamppailija ei voi todennäköisesti kilpailla UFC:ssa pitkään aikaan dopingrikkeensä vuoksi. Myöskin Jones on vakuutellut, että virtaa riittää vielä uran jatkamiseen.

Jones otti superottelun mahdollisuuden esille viimeksi viikonloppuna vieraillessaan The Ask Gary Vee Show -podcastissa.

– Yritämme järjestää ottelua kokoajan. Haluan vieläkin otella Anderson Silvaa vastaan. Olemme yrittäneet järjestää tätä matsia yhdeksän vuoden ajan. On naurettavaa, ettei hänelle ole annettu lupaa aiemmin. Hän haluaa edelleen otella minua vastaan ja olen itse samalla kannalla, Jones vakuutteli haastattelussa.

Brasilialaisottelija vastasi Jonesin haasteeseen välittömästi. Hän julkaisi Instagram-tilillään pätkän Jonesin tuoreesta haastattelusta ja painotti itsekin olevan valmis otteluun milloin vain.

– Okei Roy, tämä matsi on kaikkea, mitä olen todella halunnut yhdeksän vuoden ajan. Tulee olemaan ilo astua samaan kehään kanssasi. Minulta löytyy suurta kunnioitusta sinua ja saavutuksiasi kohtaan. Kaikki tietävät, että tämä on ollut unelmani. Olemme kummatkin valmiita tähän otteluun, joten eiköhän laiteta se tapahtumaan, Mr. Jones, Silva sanaili päivityksessään.

Anderson Silva on yksi UFC:n kaikkien aikojen suosituimmista ja arvostetuimmista ottelijoista. Hän pitää hallussaan maailman pisintä UFC-mestaruusvyön puolustusputkea, johon kuului 16 perättäistä voittoa ja kymmenen mestaruuden puolustusta. Entinen kevyen sarjan kuningas on voittanut urallaan 43 kertaa ja hävinnyt vain kahdeksan kertaa.

Viimeisen muutaman vuoden aikana mies on kuitenkin joutunut kyseenalaiseen julkisuuteen jäätyään kiinni kiellettyjen suoritusta parantavien aineiden käytöstä. Käryt sijoittuivat vuosille 2014, 2015 ja viimeisimpänä syksylle 2017.

Roy Jones Jr. on entinen neljän eri painoluokan kuusinkertainen maailmanmestari. Yhtenä maailman parhaista nyrkkeilijöistä pidetyn Jonesin kovimpiin saavutuksiin kuuluvat keskisarjasta raskassarjan mestaruuteen kipuaminen ja hopeamitalin voittaminen Etelä-Korean kesäolympialaisissa vuonna 1988.