UFC:n presidentin Dana Whiten mukaan naisten vapaaottelun kaikkien aikojen suurin tähti Ronda Rousey ei ottele enää koskaan vapaaottelussa promootion nimissä. Vaikka Rousey ei olekaan vielä ilmoittanut uransa lopettamista, viimeisimpien tietojen mukaan Rousey on suunnitellut viime aikoina lähinnä uraa viihdemaailmassa.

– Hän ei ottele enää koskaan. Rakastan sitä naista. Meillä on loistava suhde. Hän on tehnyt niin paljon tämän lajin ja promootion eteen. Hän on luonut miljoonia naisfaneja ympäri maailmaa. Minun puolestani hän voi tehdä mitä vain hän haluaakaan, White hehkutti MMA Weeklylle.

Aiemmin täysin voittamattomalta vaikuttanut Rousey tipahti pari vuotta sitten huipulta karusti. Ensin naisten ammattinyrkkeilyn entinen maailmanmestari Holly Holm täräytti jenkkitähden kuutamolle hurjalla potkulla päähän. Tämän jälkeen entinen olympiajudoka hävisi myös Amanda Nunesille ensimmäisessä erässä loppuvuodesta 2016.

Rousey ei ole otellut vapaaottelussa kahden murskahäviönsä jälkeen. Huhujen mukaan naisten kääpiösarjan entinen maailmanmestari Rousey olisi siirtymässä showpainiorganisaatio WWE:n riveihin.