Suomalaiselle ampumahiihtäjälle uran paras kilpailu – ”Oli ihan superhyvä kisa ja olen tosi onnellinen sijoituksesta”

Ampumahiihdon IBU-cup jatkui Italian Ridnaunssa torstaina sekaviestillä, lauantaina pikakilpailulla ja sunnuntaina takaa-ajoilla.
Suomalaisittain parhaasta tuloksesta vastasi Joutsan Pommin Suvi Minkkinen sijoittumalla pikakilpailussa yhdeksänneksi. Puhtaasti ampunut Minkkinen jäi kilpailun kärjestä reilun minuutin. Sijoitus oli Minkkiselle myös uran tähän asti paras IBU-cupissa.
– Oli ihan superhyvä kisa ja olen tosi onnellinen sijoituksesta. Kympin joukkoon sijoittuminen on ollut jo pitkään tavoitteena, varsinkin kun on tuloksista pystynyt näkemään, että nollilla se olisi mahdollista. Oli kiva todistaa se nyt itselle, että se on oikeasti konkreettisesti mahdollista, hän sanoi Ampumahiihtoliitolle.
Italian Ridnaunssa kilpaillaan 1300 metrin korkeudessa. Lyhyt sopeutumisaika korkealle näkyi Minkkisen mukaan hiihdossa.
– Hiihto tuntui aika raskaalta ja laiskalta. Tietysti aika vähän aikaa oltiin korkealla ennen noita kisoja ja se vähän näkyi. Mutta taisi painaa muillakin, kun suoritus noin korkealle riitti. En olisi kisan aikana sitä uskonut.
Ampumahiihdon IBU-cup jatkuu keskiviikkona Itävallan Obertilliachissa miesten ja naisten normaalimatkoilla.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Aivan älytön veto ladulla – Suvi Minkkisen reaktio kertoo kaiken
- Kilpakumppani sanoi sen suoraan Ylelle – ei voinut käsittää Ilkka Herolan temppua
- Yle: Iivo Niskanen ällistyi Norjassa saamastaan kohtelusta
- Sami Jauhojärvi kuunteli Therese Johaugin selittelyä – pamautti sitten ääneen sen mistä vaiettiin
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Suvi Minkkiseltä poikkeuksellinen avautuminen – osoitti syyttävää sormea
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Hiihtotähtien bileet lähtivät lapasesta Norjassa
- Kerttu Niskasen temppu ällistytti – sitten tiputeltiin karuja totuuksia
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa