Ilkka Herola osallistuu tänään ainoana suomalaisena Chaux-Neuven triplaviikonlopun viimeiseen osakilpailuun.

Sunnuntain 15km osakilpailuun selviytyi vain tämän päivän top30-urheilijat. Leevi Mutru sijoittui juuri sille ikävimmälle 31. sijalle ja on ensimmäin karsiutuja huomisesta kilpailusta. Kolmas suomalaisedustaja Arttu Mäkiaho oli lopputuloksissa 43.

– Sama laulu kuin eilen, ei mitään uutta tämän taivaan alla. Aika semmonen heikko hyppy siihen ja ei siinä nyt hirveesti ladulla ollut tuon enempää tehtävissä. Yksin oli aika ankee hiihtää, tosi nopee kymppi ja letkat liikkuivat kovaa nopeessa kelissä. Tuon enempää en pystynyt kuromaan, Herola kertoo päivän kilpailusta.

Arttu Mäkiahon kisaviikonloppu päättyi, eikä mies ollut tyytyväinen hyppyihinsä.

– Se on tripla omalta osalta paketissa. Tänää oli hyppäämisessä vähän samoja ongelmia kuin eilen. Tällä hetkellä laskemisen kanssa vähän kuin kiikkulaudalla menis, eikä oikein saa painopistettä hallintaan ja sen takia työnnön tekeminen keulaa vastan on hankalaa. Pitää kotona alkaa laittaan palasia taas kohdalleen ja se hyppykunto täytyy löytää jos aikoo taistella jonkinlaisista sijotuksista Maailmancupissa, Mäkiaho kommentoi omaa hyppäämistään.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote