Suomen Joni Mäki ja Ristomatti Hakola eivät selvinneet välierävaiheeseen MM-hiihtojen sprintissä Seefeldissä.

Mäki taisteli viimeiseen asti välieräpaikasta, mutta joutui lopulta taipumaan toiseksi sijoittuneelle Richard Jouvelle sekunnin kymmenyksellä. Erä oli niin hidasvauhtinen, ettei Mäki päässyt aikavertailun avulla jatkoon. Voittoon erässä hiihti Norjan Emil Iversen.

Hakola oli myös oman eränsä kolmanneksi nopein ja jäi voittaja Gleb Retivyhistä 0,25 sekuntia.

– Nyt oli kilpailutasoinen suksi alla. Urani ensimmäinen arvokisassa epäonnistuminen. Alle sekunti nopeaampaa maalissa, niin olisin tyytyväinen, Hakola sanoi Ylen haastattelussa.

Lauri Vuorinen oli karsinnassa 35:s ja Anssi Pentsinen 37:s. Heidän kisansa päättyi siihen.